Suomelle huomautus EY-tuomion täytäntöönpanosta

Huomautus liittyy muutama vuosi sitten tulleeseen ratkaisuun, joka katsoi, että Suomi ei ole osoittanut tarpeeksi suojelualueita linnustonsuojeluun.

EU:n komissio katsoo, että Suomi ei ole kokonaan pannut täytäntöön EY-tuomioistuimen Suomelle antamaa tuomiota lintudirektiivistä. Komissio on antanut Suomelle tästä huomautuksen.

Komission huomautuksen taustalla ovat erityisesti Nyhamn-Båtskärin alue Ahvenanmaalla sekä Manner-Suomessa Nuuksio ja Kesonsuo-Palonkangas-Selkäkangas-Syväysjoki -alue Ilomantsissa. Ahvenanmaalaisalueen nimeämiseksi erityissuojelualueeksi ei ole tehty mitään, ja Manner-Suomen alueita ei ole vielä lopullisesti osoitettu tällaisiksi alueiksi.

Huomautus liittyy tuomioistuimen ratkaisuun vuodelta 2003. Oikeusistuin katsoi tuolloin, että Suomi ei ole osoittanut riittävästi suojelualueita linnustonsuojeluun. Tuomiossa ei mainittu nimeltä yhtään aluetta.

Suomi pitää huomautusta perusteettomana ja katsoo toteuttaneensa tarvittavat toimet.

Komissio odottaa Suomelta vastausta 18. joulukuuta mennessä.

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe EU:n rikkomusmenettelyssä. Mikäli komissio ei ole tyytyväinen Suomen vastaukseen, se voi antaa perustellun lausunnon. Tuon jälkeen vuorossa olisi kanne EY-tuomioistuimeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.