Suomelle toistuvaa arvostelua kidutuksen vastaisilta valvontaelimiltä – tutkintavankien oloja parannetaan

Suomen suunnitelma säilyttää tutkintavankeja poliisin tiloissa nykyistä lyhyemmän ajan herättää myös arvostelua.

Harmaita hiuksia on tullut arvioidessa, mitä haittoja nopeammilla siirroilla Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) tutkintavankiloihin voi olla.

Useat poliisilaitokset ovat arvelleet, että muutos voi pidentää ja heikentää esitutkintaa sekä huonontaa rikosten selvittämisprosentteja.

– Kyllähän se hankaloittaa esitutkintaa eikä voi olla vaikuttamatta tutkinta-aikoihin, sanoo poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa Poliisihallituksesta.

– Voi olla, että etenkin laajoihin, usean tutkintavangin juttuihin joudutaan kohdentamaan entistä enemmän tutkijoita. Tämä vaikuttaa tutkinnan tuloksellisuuteen laajemminkin.

Hallituksen tekeillä olevan esityksen mukaan tutkintavankia ei ilman tietynlaisia, poikkeuksellisen painavia syitä saisi pitää poliisin tiloissa seitsemää päivää pidempään. Nyt enimmäisaika on neljä viikkoa ja keskimääräinen aika oikeusministeriön mukaan vajaat pari viikkoa.

Tutkintavankien oloja ja oikeusturvaa aiotaan parantaa eduskunnan oikeusasiamiehen moitteiden vuoksi ja siksi, että Suomi on toistuvasti saanut vakavaa arvostelua kansainvälisiltä kidutuksen vastaisilta valvontaelimiltä.

Poliisin tilat ulkoilumahdollisuuksista alkaen eivät monesti vastaa vaatimuksia, eikä rikoksia tutkivan viranomaisen tulisi säilyttää vankeja.

Muutoksista rahanmenoa

Huolenaiheet, kuten pitkät välimatkat pohjoisessa, olivat esillä jo esitystä valmistelleessa työryhmässä, joka oli silti yksimielinen. Poliisin aikaa kuluu lainmuutosten jälkeen matkatessa vankiloihin kuulustelemaan. 

Työryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Ulla Mohell oikeusministeriöstä sanoo, että helpotusta etäisyyksissä tuovat videokuulemiset ja muut tekniset yhteydet.

Tarkoituksena on myös selvittää mahdollisuuksia rakentaa poliisin tilojen yhteyteen tutkintavankiosastoja.

Hallitus aikoo samalla esittää kahta uutta vaihtoehtoa tutkintavankeudelle eli tehostettua matkustuskieltoa sekä tutkinta-arestia.

Riselle on arvioitu tulevan noin 1,8 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset, ja Mohellin mukaan ne voidaan kattaa nykymäärärahoilla. Myös poliisille aiheutuvat arviolta 300 000-400 000 euron lisämenot voidaan hänen mukaansa kattaa nykymäärärahoilla.

Hallituksen esitys annettaneen lokakuussa.

Risen pitää rakentaa vankiloihin lisää kuulustelutiloja. Aluejohtaja Kirsti Kuivajärvi sanoo, ettei Riselle siirtyvien tutkintavankien määrää voi tarkkaan ennustaa. Kustannuksiin vaikuttaa myös, paljonko tuomioistuimet ottavat tutkintavankeuden vaihtoehtoja käyttöön.

– Poliisin tiloissa ollaan Suomessa huomattavasti pidempään kuin muissa länsimaissa. Siihen tämä tuo parannusta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.