Suomelta lisäapua Afganistanin kriisialueelle

Ulkoministeriö myöntää kymmenen miljoonaa markkaa lisäapua Afganistaniin ja sen naapurimaihin.

Afganistan

Ulkoministeriö myöntää kymmenen miljoonaa markkaa lisäapua Afganistanin kriisin uhreille. Kehitysyhteistyöministeri Satu Hassi on päättänyt tuesta, joka myönnetään Suomen Punaisen Ristin ja YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun UNHCR:n kautta. Tämän jälkeen Suomen humanitaarinen apu Afganistanille nousee tänä vuonna 23,5 miljoonaan markkaan.

Afganistanin jo entuudestaan heikko humanitaarinen tilanne on nopeasti huonontunut. New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskujen jälkeen pelko Yhdysvaltain vastaiskusta Afganistaniin on kasvanut, ja suuri määrä afgaaniväestöä on paennut kotiseuduiltaan. YK:n arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa afganistanilaista pyrkii naapurimaihin. Suuri osa suuntaa Pakistaniin, jossa arvellaan olevan jo ennalta lähes kaksi miljoonaa afgaanipakolaista. Iranissa heitä on noin puolitoista miljoonaa, ja tilanteen arvellaan pahenevan jatkuvasti.

Pakolaisten hätää kärjistää talven lähestyminen: lumentulo katkaisee tiet, ja ihmiset jäävät vuoristoalueiden koviin pakkasiin vaille suojaa. Telttojen, huopien ja lämmityslaitteiden lisäksi pulaa on muun muassa puhtaasta vedestä, lääkkeistä, hiilestä sekä lämpimistä vaatteista. Jo ennen tämänhetkistä kriisiä miljoonat afganistanilaiset olivat joutuneet hätäavun varaan maata vuosia koetelleen kuivuuden sekä pitkään jatkuneen aseellisen konfliktin vuoksi.

YK: Välitön tarve 130 miljoonaa

YK:n pääsihteeri Kofi Annan ja kansainväliset avustusjärjestöt julkistivat syyskuun lopussa yhteisvetoomuksen Afganistanin kriisin uhrien avustamiseksi puolen vuoden aikana. Vetoomuksen loppusumma on 584 miljoonaa dollaria, josta välittömästi tarvittaisiin 130 miljoonaa dollaria.

Suomen kymmenen miljoonan markan lisäavusta viisi miljoonaa on päätetty antaa UNHCR:lle. Toiset viisi miljoonaa myönnetään SPR:n kautta Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle. UNHCR valmistautuu uusien pakolaisleirien perustamiseen Afganistanin naapurimaihin Pakistaniin, Iraniin, Tadzhikistaniin ja Turkmenistaniin. Punainen Risti pyrkii jakamaan ruoka-apua ja välttämättömiä taloustarvikkeita alueella.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.