Suomen ja Ruotsin huipputapaamisessa esillä biopolttoaineet ja kaupalliset keksinnöt

Maiden pääministerien tapaamisessa keskitytään innovaatio- ja energiapolitiikan lisäksi Suomen tulevaan EU-puheenjohtajakauteen.

Pääministeri Matti Vanhanen ja Ruotsin pääministeri Göran Persson kohtaavat Jyväskylässä huomenna maiden välisessä teollisuuspoliittisessa huipputapaamisessa.

Tapaaminen on jatkoa vuosi sitten Ruotsissa Eskilstunassa pidettyyn tapaamiseen, jossa pohdittiin muun muassa maiden taloudellista yhteistyötä ja kauppasuhteita Venäjään. Tänä vuonna keskitytään innovaatio- ja energiapolitiikkaan sekä Suomen tulevaan EU-puheenjohtajakauteen.

Suomi on ilmoittanut haluavansa tehostaa puheenjohtajana innovaatiopolitiikkaa. Jyväskylässä mietitään, miten naapurimaat voisivat yhdistää voimavarojaan kaupallisten keksintöjen hyödyntämisessä.

Ennakkotietojen mukaan energiapuheitten keskipisteenä ovat biopolttoaineet ja miten niitten käyttöä voitaisiin lisätä. Ydinvoimaakin ehkä sivutaan, koska viime aikoina Suomessa on keskusteltu jopa kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta, jotta maan omavaraisuus energiantuotannossa turvattaisiin. Ruotsissa suhtautuminen ydinvoimaan on ollut kielteistä vuosia, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ainakin puolet ruotsalaisista antaisi tukensa ydinvoimalle.

Jyväskylän tapaamiseen osallistuvat Ruotsista myös elinkeinoministeri Thomas Östros ja yhteiskuntarakentamisministeri Mona Salin. Suomalaisista ministereistä tapaamiseen osallistuvat kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos.

EK:n valtuuskuntaa johtaa puheenjohtaja Christoffer Taxell. Paikalla on runsaasti yritysjohtajia lahden molemmilta puolin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.