Suomen johto kiittelee Ruotsia hyvästä Afganistan-linjasta

Suomi pitää myönteisenä Ruotsin linjausta jatkaa kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa. Suomi ja Ruotsi ovat olleet hyvässä yhteistyössä osallistumista suunniteltaessa. Suomen johto tiesikin Ruotsin ratkaisusta ennen kuin tieto tuli julkisuuteen Ruotsissa.

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta korostivat tiedotteessaan, että Ruotsissa tehty linjaus on yhteensopiva Suomen tähänastisten linjausten kanssa. Suomen osallistumista tarkastellaan puolivuosittaisissa kriisinhallintakatsauksissa. Ensi vuoden lopulla tarkastellaan, miten vastuunsiirrossa afgaaneille on edistytty.

Ruotsissa tehdyn linjauksen lähtökohtana on tuki Afganistanin presidentti Hamid Karzain tavoitteelle sotilaallisten toimien siirtämisestä Afganistanin turvallisuusjoukoille kaikissa maakunnissa vuoden 2014 loppuun mennessä.

Mikään ei muutu

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi toimittajille, että Ruotsin linjaus ei aiheuta Suomessa mitään toimenpiteitä. Ruotsin päätökset ovat täysin Suomen linjan mukaisia.

Stubbin mukaan nyt on selvää, ettei Ruotsi ryhdy ensi vuonna vetämään joukkojaan pois. Suomenkin tavoitteena on kuitenkin siirtyä enenevässä määrin sotilaallisesta toiminnasta kohti siviilikriisinhallintatoimia ja vahvistaa erityisesti koulutusta ja tukitoimintaa.

- Kaikki tietävät, että me emme ole Afganistanissa ikuisesti ja meidänkin tavoitteena on siirtää vastuuta afgaaneille itselleen mahdollisimman pian.

Stubbin mukaan eräänlaisena "lisäbonuksena" voidaan ennakoida, että pohjoisessa operoiva Suomi pääsee maasta pois aiemmin kuin moni muu maa.

- Meidän analyysit johtavat siihen suuntaan, että on hyvinkin mahdollista, että pohjoiset alueet olisivat ensimmäisten joukossa, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole, ulkoministeri selvitti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.