Suomen kieli katoaa Ruotsista? Kielitaito ei ole säilynyt muuttajien lapsilla eikä lapsenlapsilla

Ruotsin Radio uutisoi eilen arabian kielen olevan nousemassa Ruotsin toiseksi puhutuimmaksi kieleksi ohi suomen.

Tukholman yliopiston kielitieteilijä Mikael Parkvall on tutkinut suomen ja arabian kieliä äidinkielen tasoisesti puhuvien ihmisten määrän vaihtelua Ruotsissa.

Parkvall kertoo, että suomea puhuvien määrän lasku johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät ikääntyvän suomenkielisen väestön lapset ja lapsenlapset enää puhu natiivitasoisesti kieltä. 

Suomalaissiirtolaisten suurin piikki oli 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Peräti noin 40 000 henkilöä emigroitui Ruotsiin työn perässä.

– Suurin osa heistä alkaa olla jo varsin vanhoja. Vaikka osa onkin opettanut suomen kieltä myös lapsilleen, ei taito silti ole säilynyt natiivitasolla valitettavasti. Myös siirtolaisuuspiikki on jo mennyttä, Parkvall kuvailee MTV Uutisille.

MTV:n toimittajat kertovat omat suosikkisanansa. Katso video:


Pakolaisaalto aiheutti muutoksia

Parkvallin mukaan myös viime vuosien pakolaisaallot ympäri Eurooppaa ovat siivittäneet suomen kielen aseman laskua Ruotsissa.

– Siirtolaisuus Lähi-Idästä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, kuten kaikki tiedämme. Myös tämä on aiheuttanut suomen kielen laskua suhteessa arabian kieleen, Parkvall kuvailee.

Ruotsissa ei pidetä virallisia kielitilastoja. Opetus- ja maahanmuuttoviranomaisten tilastoja läpi tutkimustaan varten läpi käynyt Parkvall kuitenkin kertoo, että vielä vuonna 2012 suomea puhuttiin Ruotsissa huomattavasti enemmän kuin nykyään.

Hän arvioi, että äidinkielenä suomi oli silloin noin 200 000 ihmisellä ja arabia noin 155 0000 henkilöllä.

– Tämänhetkisiä lukuja on vaikea sanoa, koska se riippuu monesta seikasta. Esimerkiksi lasketaanko nykyiset turvapaikanhakijat mukaan, vaikkei heillä ole vielä virallista statusta maassa – vai rajataanko tutkimus koskemaan vain kansalaisuuden tai oleskeluluvan omaaviin, Parkvall kysyy.

Suomi sai vähemmistökielen aseman Ruotsissa vuonna 2010, mutta silti myös sen puhumisen arvioinnissa on omat kommervenkkinsa.

– Poliittisesti Suomi luokitellaan alkuperäiskieleksi, mutta se on myös siirtolaiskieli siinä mielessä, että suurin osa Suomea puhuvista Ruotsissa on siirtolaisia. Suomea puhuvissakin on kirjoa: Osa jäi tänne pysyvästi sotalapsivuosien jälkeen, he ovat saaneet Ruotsissa lapsia, ja toisaalta tänne on tullut paljon väkeä töiden perässä, Parkvall pohtii.

Mitä mieltä turistit ovat suomen kielestä? Katso oheinen video:


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.