Suomen suurin koiratapahtuma Kuopiossa

Koiraharrastajat Suomesta ja ulkomailtakin ovat kerääntyneet täksi viikonlopuksi Kuopioon, missä Savo Show -koiranäyttelyssä on kolme kansainvälistä kaikien rotujen näytelyä ja viisi erikoisnäyttelyä. Kaikkiaan koiria on paikalla yli 12 000. Kyse on maan merkittävimmästä koirakatselmuksesta.

Kuopion Sorsasaloon on rakentunut oikea koirakaupunki, jossa päivittäin noin 10 000 koiraharrastajaa esittelee lemmikkejään viikonlopun ajan. Osa hauvoista saapui näyttelyalueelle omin tassuin, osa matkusti häkeissään.

Rotuja on esillä Savo Showssa yli 300. Osa tulee ulkomailta.

-Tänne tullaan hyvin kaukaa. Meillähän on 14 eri maasta täällä koiria ja arvostelutuomareita on 24 eri maasta eli kaikista mantereen osista tuomareita omien kotimaisten tuomareitten lisäksi, kertoo Savo Show näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Erkki Savolainen.

Koira on nykyään joka viidennessä suomalaisperheessä, Pohjois-Savossa joka neljännessä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.