Suomen Unicefilta lastenapua Lähi-itään

Suomen Unicef on lähettänyt 20 000 euroa Lähi-idän lasten avustustyöhön. Tähän mennessä Unicef on onnistunut vaikeissa kuljetusolosuhteissa saada perille peruslääkkeet 50 000 ihmiselle. Lähetykset sisältävät myös suolasokerijauhetta ripulin hoitoon. Perille on saatu myös suuria, 5000 litran vesisäiliöitä. Perheille on toimitettu vesiastioita, tabletteja veden puhdistamiseen, saippuaa sekä vauvoille vaippoja.

Unicef ja WHO pääsivät viime viikolla aloittamaan 18 000:n alle 15-vuotiaan lapsen rokotukset tuhkarokkoa vastaan. Rokotukset jatkuvat edelleen, mutta suunniteltua huomattavasti hitaammin, tiedottaa Suomen Unicef.

Lapset, joille pyritään antamaan rokote, asuvat tällä hetkellä Beirutin alueen leireillä ja väliaikaisissa oleskelupaikoissa. Alle 15-vuotiaille annetaan tuhkarokkorokote. Alle viisivuotiaat saavat poliorokotteen ja A-vitamiinitipat suun kautta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.