Suomen väkiluku kasvoi edelleen

Väkilukua on paisuttanut suuren syntyvyyden lisäksi maahanmuuton lisääntyminen.

Suomen väkiluku on jatkanut kasvuaan. Tilastokeskus arvioi, että vuoden lopussa väkiluku on 5 277 300 henkeä.

Väestön arvioidaan kasvaneen vuoden aikana 21 700 hengellä. Kasvu on kiihtynyt entisestään, sillä lisäys on 2700 suurempi kuin edellisvuonna. Se on myös suurin lisäys 13 vuoteen.

Väkilukua on paisuttanut maahanmuuton lisääntyminen. Myös lapsia on syntynyt viime vuosia enemmän.

Eniten väkimäärä kasvaa Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sen sijaan väki vähenee etenkin Etelä-Savossa, Lapissa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa.

Tilastokeskuksen arvio väkiluvun kehityksestä perustuu tammi-marraskuun ennakkotietoihin.

Kymmenen eniten kasvanutta kuntaa

Kunta Väkiluku v. 2006 Väkiluku v. 2005 Muutos% Liminka 7936 7484 6,0 Viljakkala 2177 2080 4,7 Muurla 1528 1461 4,6 Merimasku 1598 1544 3,5 Tyrnävä 5935 5732 3,5 Siuntio 5604 5422 3,4 Piikkiö 7255 7024 3,3 Sammatti 1342 1300 3,2 Vesilahti 3953 3831 3,2 Kempele 14927 14475 3,1 Hailuoto 992 964 2,9

Kymmenen eniten pienentynyttä kuntaa

Sottunga 116 127 -8,7 Luhanka 840 881 -4,7 Jaala 1857 1928 -3,7 Pelkosenniemi 1072 1113 -3,7 Pylkönmäki 970 1007 -3,7 Karijoki 1618 1673 -3,3 Ylämaa 1465 1513 -3,2 Vaala 3603 3718 -3,1 Valtimo 2587 2671 -3,1 Pello 4350 4477 -2,8 Savukoski 1267 1303 -2,8

Suurimmat kunnat

Helsinki 564874 560905 0,7 Espoo 235020 231704 1,4 Tampere 206324 204337 1,0 Vantaa 189903 187281 1,4 Turku 175574 174868 0,4

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.