Suomen valtio ja Meyer Werft ostavat STX:n Turun telakan

Suomen valtio ja Meyer Werft ostavat STX:n Turun telakan. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Suomen valtio on tilapäinen omistaja telakkakaupassa.

Suomen valtio omistaa telakasta Teollisuussijoituksen kautta aluksi 30 prosenttia. Meyer Werftin osuus on 70 prosenttia. 

Vapaavuoren mukaan telakan kauppahinta ei ole julkinen.

- Voin kuitenkin sanoa, että yhtiön vakavat vaikeudet ovat heijastuneet kauppahintaan, Vapaavuori sanoi tiedotustilaisuudessa.  

Vapaavuoren mukaan Suomen on mahdollista halutessaan irtautua kaupasta muutaman vuoden päästä.

Vapaavuori kertoi tiedotustilaisuudessa, että Meyer Werft löytyi valtion kumppaniksi marraskuussa 2013. Hänen mukaansa korealaisomistaja STX:n vakuuttaminen oli haasteellista.  

Kauppa ei Vapaavuoren mukaan koske Helsingin telakkaa, joka on siirtymässä venäläisomistukseen.  

TUI Cruises -varustamo on ilmoittanut tilaavansa kaksi uutta risteilijää Turun telakalta, mikä tarkoittaa jatkuvuutta Turun telakan toiminnalle. Alukset toimitetaan vuosina 2016-2017. Tilauksen arvo on lähes miljardi euroa ja työllisyysvaikutukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 12 000 henkilötyövuotta. Valtio myöntää aluksille laivanrakennuksen innovaatiotukea 10 miljoonaa euroa.

- Lisäksi on optio kahdesta samanlaisesta aluksesta, Vapaavuori lisäsi.  

Omistajanvaihdos edellyttää vielä Saksan kilpailuviranomaisen hyväksyntää sekä pankkien päätöksiä rakennusaikaisesta rahoituksesta.  


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.