Suomen ympäristökuormitus väheni

Suomen koko ympäristökuormitus laski vuonna 1998 edellisvuoteen verrattuna, mutta ympäristöministeri Satu Hassia (vihr.) huolettaa edelleen päästöjen kasvua jatkavat kehityskulut. Esimerkiksi liikenteen kasvu Suomessa on muun Euroopan luokkaa.

Autoliikennetta


Tuoreen Luonnonvarat ja ympäristö -katsauksen mukaan henkilöliikenne kasvaa vuodesta 1995 vuoteen 2010 mennessä 30 prosenttia ja tavaraliikenne 42 prosenttia. Hassi on tyytyväinen siihen, että kaikki ympäristöä kuormittavat tekijät eivät kasva talouskasvun myötä. Esimerkiksi energian ja materiaalien kulutuksen kasvu alittaa selvästi bruttokansantuotteen kasvun.

Henkilöautojen osuus kasvaa

Tieliikenteen päästöistä hiilidioksidipäästöt ovat kasvusuunnassa. Liikenteen osuus Suomen kaikista hiilidioksidipäästöistä on 20 prosenttia. -Henkilöliikenteestä yhä suurempi on osuus on henkilöautoilla, ja joukkoliikenteen absoluuttinen taso on pysynyt pitkän ajan vakiona. Henkilöautojen osuuden lisääntyminen on ongelma paitsi päästöjen, myös mm. kaupunkisuunnittelun ja palvelujen saatavuuden kannalta, arvioi Hassi.

Hassi esitteli tänään talousarvioesityksen yhteydessä julkaistua ympäristökatsausta. Hän muistutti, että hiilidioksidipäästöjen saaminen laskusuuntaan pysyy ensi vuosisadankin haasteena, vaikka katsauksen mukaan hiilidioksidipäästöt vähentyivät viime vuonna. Sateisen kesän ansiosta halpaa vesivoimaa oli käytettävissä, mikä vähensi hiilidioksidipäästöjä.

Suomen energiantuotannosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna yhteensä 56 miljoonaa tonnia eli runsaat kolme tonnia edellisvuotta pienemmät. Erityisesti fossiilisten polttoaineiden kulutus vähentyi. Vuoteen 1990 verrattuna fossiilisten polttoaineiden ja turpeen hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet liki kuusi prosenttia. Katsauksen mukaan valtion menoista käytetään ensi vuonna suoraan ympäristönsuojeluun 3,7 miljardia markkaa, mikä on 1,9 prosenttia talousarvioesityksen loppusummasta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.