Suomenlahden pohja yhä huonokuntoinen

Viime talven myrskyt eivät parantaneet Suomenlahden pohjan tilaa, kertovat tutkimusalusten koetulokset.

Tutkimusalusten Muikun ja Arandan seurantamatkoilla ilmeni, että talvimyrskyt kohensivat rannikkosyvänteiden veden happitilannetta, mutta pohjasedimenttien tila on Suomenlahdella edelleen heikko.

Syvillä alueilla Suomenlahden happitilanne on kesän aikana nopeasti heikentynyt ja paikoin havaittiin jo rikkivetyä. Pohjanlahdella ei esiintynyt happiongelmia. Varsinaisen Itämeren voimakkaat sinileväkukinnat olivat puolestaan jo pääosin ohi.

Tutkimusalus Muikku sekä ympäristökeskukset selvittivät elokuun alussa Suomenlahden veden ja pohjasedimentin laatua yhteensä 71 havaintopaikalla. Aranda puolestaan tutki Itämeren ulappavesien tilaa Suomenlahdella, varsinaisella Itämerellä ja Pohjanlahdella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.