Suomenlinna II:n turmien taustalla kokemuksen puute

Laivan varustamo, toimittaja ja telakka olivat kaikki tottumattomia uudisrakennushankkeisiin. Suomenlinna II:n aloitteleville päälliköille annettiin myös liian vähän koulutusta.

Suomenlinna II -lautan pohjakosketuksien ja muiden kolhujen taustalla on tutkintaraportin mukaan muun muassa se, että laivan tilannut varustamo oli tottumaton uudisrakennushankkeisiin.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan myöskään toimittajana olleella tanskalaisella kauppahuoneella ja laivan rakentaneella puolalaisella telakalla ei ollut kokemusta tämäntyyppisistä tilauksista. Teknisiä ongelmia ei tunnistettu suunnittelun ja rakentamisen aikana.

Suomenlinna II:n aloitteleville päälliköille annettiin raportin mukaan liian vähän koulutusta. Varsinkin erikoistilanneharjoittelua olisi pitänyt olla enemmän.

Myös viranomaisvalvonnassa oli puutteita. Esimerkiksi sähköasennuksia tekevien riittävä ammattitaito olisi selvityksen mukaan pitänyt varmistaa.

Useita kolhuja kahtena viime vuonna

Heinäkuussa 2004 Suomenlinna II menetti ohjattavuutensa ja sai pohjakosketuksen Valkosaaren rannassa. Elokuussa alus törmäsi siltaan Suomenlinnassa.

Kummassakin tapauksessa kyseessä oli teknisen vian aiheuttama black out -tilanne. Selvityksen mukaan osasyynä onnettomuuksiin oli sähkökaapelien virheellinen asennus.

Vuoden 2004 lokakuussa lautta törmäsi kahdesti Suomenlinnan laituriin ja joulukuussa Kauppatorin laituriin. Kaikki kolme törmäystä olivat raportin mukaan seurausta automaattiohjauksen päälle unohtumisesta. Tässä tilanteessa järjestelmä mahdollisti ohjauskahvojen kääntämisen, vaikka kääntämisellä ei todellisuudessa ollut vaikutusta ruoripotkurin asentoon.

Laivan päällikkö menetti aluksen hallinnan kaksi kertaa vuoden 2004 joulukuussa ja kerran vuoden 2005 toukokuussa. Tapauksia selittää aluksen vaativa hallittavuus ja suuntavakauden puute.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.