"Suomessa 15-20 erittäin voimakasta rikollisryhmää"

Poliisin mukaan vakavan ammattimaisen rikollisuuden asema on vahvistunut, vaikka rikollisryhmien määrä ei ole noussut. Viime vuonna poliisi paljasti lukuisia huumausaineryhmittymiä, ja takavarikoi ennätysmäärän ampuma-aseita. Lisäksi useita rikollisryhmän jäseniä haettiin liiketoimintakieltoon.

- Pääsääntöisesti rikollisjengit toimivat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Ominaista jengien sisällä on hyvä ja tiukka kuri eli kaikki tietävät paikkansa, kertoo huumerikosyksikön päällikkö Jari Aarnio Helsingin poliisilaitokselta. Aarnio oli vieraana MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Jäsenten määrä rikollisryhmissä on viime aikoin lisääntynyt. Aarnio kertoo, että erityisesti voimakkaimmat ryhmät ovat saaneet lisää jäseniä viime aikoina.Tilanne ei ole kuitenkaan Aarnion mukaan ole dramaattinen.

- Tilanne on ollut vallitseva koko 2000-luvun eikä valtavia jengisotia ole odotettavissa meidän tietojemme mukaan.

Poliisin mukaan Suomessa on kaikkiaan 80 järjestäytynyttä rikollisryhmää. Aarnio arvelee, että noin 15-20 näistä on erittäin toimivia ja voimakkaita ryhmiä.

Etenkin ulkoista tunnusta kantavien eli ns. jengien toiminta on poliisin mukaan hyvin määrätietoista ja kilpailu vaikutusvallasta on kiristynyt. Liivimiesliiga Bandidos näyttäytyy moottoripyöräkerhoista selvästi eniten otsikoissa. Ulkoisia tunnuksia kantavien jengien lisäksi Suomessa toimii lukuisia tunnuksettomia ja paljolti tietyillä alueilla tai maakunnissa vaikuttavia rikollisryhmiä.

EU-kriteerien mukaan rikollisryhmästä on kyse, kun se tekee törkeitä rikoksia, sen jäsenillä on määrätyt tehtävät ja rikollisella toiminnalla on tarkoitus tuottaa voittoa. Ryhmät hyödyntävät yhä enemmän myös laillisia yritysrakenteita ja niiden toimintaan liittyy talousrikollisuutta.

- Talousrikollisuus liittyy tänä päivänä selvästi ammattirikollisuuteen. Näissä porukoissa liikkuvilla on joillakin huumausainetausta – toisilla talousrikostausta, ja he ovat sitten lyöneet hynttyynsä yhteen, sanoo Aarnio.

"Huumeen tuonti Suomeen jengien pienin ongelma"

Huumereitit ovat pysyneet viime vuosina hyvin samanlaisia. Amfetamiini ja ekstaasi tulee Suomeen pääosin Virosta ja muut huumausaineet lännestä.

- Huumausaineiden maahan saaminen on jengeille ongelmista pienin. Rikollisten suurin haaste on aineen myyminen ja jakaminen Suomessa. Tähän prosessiin kontrollikoneista hyvin nopeasti reagoi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.