Suomessa ei tutkita doping-näytteitä uudelleen

Yhdysvalloista alkanut huippu-urheilun laajimpiin kuuluva doping-skandaali ei aiheuta toimenpiteitä Suomessa.

Antidoping-toimikunnan jäsen Timo Seppälä uskoo, ettei Suomessa otettuja doping-testejä ole syytä tutkia uudelleen.

Yhdysvalloista purkautumisen aloittanut doping-skandaali on nyt rantautunut Eurooppaan ja Suomeen. Tänään paljastui, että Euroopan nopein mies, britti Dwaine Chambers olisi kärynnyt kohutusta thg-hormonista.

Maailman antidoping-neuvosto Wada ilmoitti tänään, että kaikki virallisesti hyväksytyt laboratoriot saavat käyttöönsä menetelmän, jolla synteettisesti valmistettu thg-hormoni voidaan paljastaa.

Doping-skandaali koskettaa kuitenkin suomalaisiakin, sillä jos nyt julkisuuteen tulleet tiedot käryistä pitävät paikkansa, niin aikakin Pariisin MM-kisojen kuulakaksikko Tepa Reinikainen ja Ville Tiisanoja parantavat sijoituksiaan pykälällä.

Yhdysvalloista on myös kantautunut tietoja, joiden mukaan thg:n kehittäneen Balco-laboratorion asiakkaina olisi ollut myös kreikkalaisurheilijoita. Timo Seppälä ei usko, että thg:n paljastumisen myötä MM-kisojen tulosluettelo kokisi suuria muutoksia.

Englantilainen Guardian-lehti kertoi tänään, että Euroopan nopein mies Dwayne Chambers olisi kärynnyt thg:n käytöstä, epäiltyjen listalla on myös muita brittijuoksijoita.

Yhdysvalloissa liittovaltion suuri valamiehistö aloittaa huomenna kymmenien urheilijoiden kuulustelut heidän suhteestaan Balcon-laboratorioihin.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 22.10.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.