Suomessa eniten muuntunutta influenssa A:ta – riskiryhmät vaarassa

Suomessa riehuu tällä hetkellä eniten muuntunutta influenssa A-virusta eli A(H3N2)-virusta.

 Tutkimusten mukaan influenssarokote ei juuri tarjoa suojaa muuntunutta influenssavirusta vastaan.  

– Tämä on ollut tiedossa koko epidemiakauden alusta lähtien. Epidemiakauden aikana liikkuu useita eri viruksia, joten tiedossamme ei ole ollut mitä virusta Suomessa on eniten eli mikä on valtaviruksena. Tällä hetkellä valtaviruksena on juuri tuo muuntunut influenssa A-virus, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Niina Ikonen. 

Hän muistuttaa kuitenkin, että rokote sisältää kahta influenssa A-virusta.

– Tässä on kyse vain siitä toisesta rokotteessa olevasta influenssa A-viruksesta, jota kohtaan suoja on alentunut. 

Influenssatapauksia on eri puolella Suomea. THL on päivittänyt Suomessa olevia influenssatapauksia viimeksi perjantaina. Suomessa on viruksen osalta sama tilanne kuin muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. 

– Influenssasta johtuvat terveyskeskuskäynnit ovat selkeästi lisääntyneet. 

Ennusteiden mukaan influenssakausi on pahimmillaan etelän hiihtolomien aikaan ensi viikolla. Rokotusta suositellaan otettavaksi silloinkin, kun epidemiakausi on päällä. 

– Rokotteen antaman suojan muodostuminen vie pari viikkoa.  Jos tartunnan on saanut sitä ennen, ei rokote suojaa enää sairaudelta, Ikonen huomauttaa. 

Influenssa voi olla vaarallinen erityisesti iäkkäille, pitkäaikaissairaille ja lapsille. Influenssakausi on jo Britanniassa vaatinut tammikuuhun mennessä selkeästi menneitä vuosia enemmän kuolonuhreja. 
 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.