Suomessa huumeita piikitetään jo nuorena

Suomessa aloitetaan suonensisäisten huumeiden käyttö poikkeuksellisen nuorena.

Ylilääkäri Kaarlo Simojoki A-Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualueelta kertoo, että enemmistö kovien huumeiden käyttäjistä aloittaa piikittämisen alle 17-vuotiaana. Simojoen mukaan vain viidesosa aloittaa suonensisäisten huumeiden käytön yli 20-vuotiaana.

Joka viides suomalainen on kokeillut huumeita

-Vuonna 2010 joka viides suomalainen ilmoitti käyttäneensä ainakin kerran elämässään jotain laitonta huumetta.

-Suomessa arvioitiin vuonna 2005 olevan 14500-19100 huumausaineiden ongelmakäyttäjää eli reilu puoli prosenttia 15-54-vuotiaasta väestöstä.

-Viime vuosina 25-34-vuotiaiden miesten kannabiksen käyttö on lisääntynyt. Heistä lähes puolet on kokeillut kannabista ainakin kerran elämässään.

-Merkittävin syy kannabiksen yleistymiseen arvellaan olevan kotikasvatuksen lisääntyminen.

-Kannabiksen jälkeen toiseksi yleisintä on rauhoittavien ja uni- ja kipulääkkeiden väärinkäyttö.

-Suomessa alkoholin ja huumeiden sekakäyttö on yleistä.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Elina Kotovirta kertoo piikittämisen suosion syiksi muun muassa pitkän perinteen ja huumeiden kalliin hinnan.

– Suonensisäisesti huumeesta saa kaiken irti, sanoo Kotovirta.

Suonensisäiseen käyttöön liittyy mahdollisuus saada hengenvaarallinen hiv- tai hepatiittivirus. Suomessa suonensisäisesti huumeita käyttävillä esimerkiksi C-hepatiitti on hyvin yleinen. Duodecimin terveyskirjaston mukaan se johtaa noin joka viidennellä maksakirroosiin ja osalla edelleen maksasyöpään. Taudin kehittyminen vie noin 30 vuotta.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.