Suomessa suojelumetsiä Eurooppaa enemmän

Suomessa ja Ruotsissa on tiukasti suojeltuja metsiä miltei kymmenkertainen määrä Keski-Euroopan maihin verrattuna. Euroopan metsänsuojelua selvittävä raportti kertoo myös, että metsien luokituksia ja suojelukäsitteistöä olisi tarpeen yhtenäistää.

Metsäpuro solisee

Tiedot ilmenevät EU:n alaisen yhteistyöhankkeen loppuraportista. Nelivuotista hanketta veti maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Jari Parviainen Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimusasemalta. Hankkeeseen osallistui yli sata eurooppalaista asiantuntijaa. Parviaisen mukaan metsien suojelun vertailua Euroopassa hankaloitti suojelukäsitteiden laaja kirjo.

Euroopassa on tiukasti suojeltuja metsiä kaikkiaan noin kolme miljoonaa hehtaaria, noin 1,6 prosenttia metsäalasta. Luvuissa ei ole mukana Venäjän Euroopan puoleinen osa.

Suojeluluokkia oli kymmeniä. Vertailukelpoisin suojeluluokka on tiukasti suojeltu metsä. Tämän katsotaan olevan myös metsien monimuotoisuuden kannalta arvokkain osa metsää. Tällaiset metsät on yleisesti lakisääteisesti suojeltuja, ja ne on jätetty kehittymään luonnonvoimien mukaan. Suomessa tiukasti suojeltuja metsiä ovat muun muassa luonnon- ja kansallispuistot sekä erämaa-alueiden suojellut osat.

Monimuotoisuus kunniaan

Lehtikuusen käpyjä

Tutkimuksessa oli mukana EU:n jäsenmaiden lisäksi Itä-Euroopan maat. Venäjästä tarkasteltiin Euroopan puoleista osaa, jossa metsäalasta oli suojeltu 1,3 prosenttia. Itä-Euroopan maissa tiukasti suojeltuja metsiä on tutkimuksen mukaan muita keskisen Euroopan maita vähemmän. Suomessa kasvullisesta metsämaasta on suojeltu 714 000 hehtaaria eli 3,6 prosenttia. Koko metsäalasta on tiukasti suojeltu 6,6 prosenttia. Ruotsissa koko metsäalasta on tiukasti suojeltu 2,5 prosenttia.

Tutkimuksessa metsä on määritelty kansainvälisen käytännön mukaan, mitä Parviainen suosittelee käytettäväksi jatkossakin. Tutkimuksessa noudatetun käytännön mukaan Suomen metsäala sisältää kasvullisen metsämaan (kasvu yli 1 kuutiometri/ha/v) lisäksi pääosan kitumaista (kasvu alle kuutiometrin). Tämän määritelmän mukaan Suomen metsäala on 23 miljoonaa hehtaaria.

Hankkeen loppuraportissa toivotaan, että Euroopan metsien suojelun käsitteistöä yhtenäistetään. Metsän käsite on peruslähtökohta. Suomen, Ruotsin ja Norjan metsäkäsite on perustunut metsämaan puuntuotantokykyyn. Uusissa metsä- ja ympäristölaeissa metsien monimuotoisuus nostetaan puuntuotannon rinnalle. Muualla käytössä oleva kansainvälinen metsän määritelmä perustuu latvuspeittävyyteen ja puiden vähimmäispituuteen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.