Suomessa sydändiagnostiikan läpimurto - taustalla avaruustutkimus

Suomessa on kehitetty sydänpotilaiden diagnostiikkaan menetelmä, josta povataan merkittävää läpimurtoa. Uudella laitteella voidaan tulevaisuudessa mitata sydämen pumppausta tavalla, johon perinteinen sydänfilmi EKG tai katetrointi eivät pysty.

Menetelmän on kehittänyt tekniikan lisensiaatti Pasi Kauppinen, 29. Hänen väitöskirjansa aiheesta tarkastettiin tänään Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Uuden menetelmän avulla löydetään tavallisen EKG:n yhteydessä sydämen läppäviat ja muut toiminnalliset häiriöt. Tähän asti niiden paljastamiseen on tarvittu sydämensisäistä katetrointia eli antureiden kuljettamista suuria verisuonia pitkin.

Uusi impedanssikardiografia (IKG) mittaa ihon läpi sydämen pumppaamaa verimäärää. Se on riskitön, toisin kuin katetrointi. Tavanomainen EKG puolestaan ei kerro mitään sydämen mekaanisesta pumppauksesta tai läppäviasta. EKG mittaa sydämen sähköistä toimintaa, kuten sykettä ja rytmihäiriöitä.

Uuden diagnosointimenetelmän tärkeyttä kuvaa se, että WHO:n tuoreen raportin mukaan sydän- ja verisuonisairaudet ovat yleisimpiä tauteja maailmassa ja kuolinsyiden ykkönen. Esimerkiksi amerikkalaisista 1,5 miljoonaa saa vuosittain sydänkohtauksen. Kolmasosa näistä menehtyy, ja kolmasosalla kohtaus on ensimmäinen oire sydänsairaudesta. Uudesta IKG:sta voitaisiin saada yksinkertainen, edullinen ja luotettava menetelmä, joka soveltuisi myös massatutkimuksiin.

NASA kehitteli IKG:tä jo 1960-luvulla avaruuslentoihin. Alkuperäisiin tutkijoihin kuuluva professori Robert Patterson osallistui vastaväittäjänä Pasi Kauppisen väitöstilaisuuteen. Varhainen menetelmä oli kuitenkin epäluotettava eikä levinnyt laajempaan käyttöön. Kauppinen lähti analysoimaan tietokonemallien avulla, mitä IKG oikeastaan mittaa. Hän arvioi yli 60 000 mittausmahdollisuutta. Niistä löytyi sellaisia, jotka mittaavat erityisen herkästi haluttuja kehon ja verenkiertoelimistön alueita.

Kun vanha IKG mittasi vain yhtä signaalia, nyt otetaan käyttöön monta mittauskanavaa. Uusi mittaustapa on vanhaa IKG:tä herkempi yksityiskohdille. Itse mittauslaitteesta on valmistettu prototyyppi, josta on tehty patenttihakemukset. Keksinnön perustekniikka on melko yksinkertainen, joten sen voi liittää EKG-laitteeseen. -Näin menetelmän kliininen käyttöönotto ei ole suuri askel, arvioi Kauppinen, joka työskentelee lääketieteellisen tekniikan tutkijana Ragnar Granit -instituutissa Tampereella.

Menetelmä vaatii vielä pitkää kehittelyä. Kauppinen kuitenkin arvioi, että laite olisi testikäytössä katetrimittausten rinnalla jo parin vuoden päästä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.