Suomessa tehty Buk-ohjuksen räjäytys tehtiin jo viime vuonna – "Millä tahansa tykistön ampuma-alueella"

Suomessa oikeusapuna tehty Buk-ohjuksen testiräjäytys tehtiin MTV Uutisten tietojen mukaan jo vuosi sitten kesällä. 

Kansainvälinen rikostutkijaryhmä vahvisti eilen, että toinen Buk-ohjuksen testiräjäytyksistä tehtiin Suomessa. Myös Suomen keskusrikospoliisi vahvisti tiistaina antaneensa Hollannille oikeusapua tutkinnassa, mutta ei kertonut tutkimusten tarkemmasta sisällöstä. 

Suomalaisen asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkin mukaan kyseinen ohjuksen taisteluosan räjäytyksen tekopaikalle on puolestaan paljon vaihtoehtoja.  

- Tämän kokoluokan ilmatorjuntaohjuksessa puhutaan 60-70 kilon taisteluosasta eli se on vähän isompi kuin 155 millimetrin tykistön kranaatti. Mikä tahansa sellainen alue missä voidaan tykistön aseella ampua käy myöskin tällaisen kokeen tekemiseen, Pulkki sanoo. 

Pulkin mukaan testin ja muiden saatujen avulla voidaan selvittää mistä suunnasta ohjus on tullut ja miltä alueelta ohjus on laukaistu.

- Tällaisessa testissä selviää miten ne sirpaleet jakautuvat ja minkälainen vaikutus niillä on. Kyse on kyllä hyvin tärkeästä testistä.

"Venäjän selitykset täysin epäuskottavia"

Venäjällä viranomaiset ovat pitäneet eilistä tutkijaryhmän raporttia puolueellisena ja epäuskottavana. Puolustusministeriön edustajan mukaan Venäjältä ei ole koskaan kuljetettu rajan yli Ukrainaan mikäänlaista ohjusjärjestelmää.

- Se on täysin epäuskottava. Meillä on ollut jo pitkään hyvä tieto siitä mikä se reitti on ollut. Nyt on pystytty käyttämään lisää menetelmiä. On esimerkiksi puhelinnauhoituksia, on löydetty lisää kuvamateriaalia, on tehty laajasti haastatteluja. Kaikki vaan vahvistavat näkemystä siitä, mikä sen lavetin reitti on ollut, Arto Pulkki sanoo. 

Selvitys siitä kuka ja ketkä ohjuksen laukaisusta ovat vastuussa, ja mikä komentoketju on ollut, tulee olemaan seuraavaksi vaikeaa. Suomalaisasiantuntija Pulkin mukaan Venäjän osallisuus on kuitenkin viimeistään nyt selvää.

- Viimeistään nyt on aivan selvää, että Venäjä on tästä vastuussa. Se on osoitettu nyt kiistattomasti. 

- Keitä muita mahdollisesti tässä on vastuussa, se jää vielä selvitettäväksi. Ja eteneekö rikosoikeudellinen prosessi sitten, se on eri asia, Arto Pulkki pohtii.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.