Suomessa vietetään ystävänpäivää jo 20. kerran

Suomessa vietetään tänään ystävänpäivää jo 20. kerran.

Ystävänpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1987 Suomen Punaisen Ristin aloitteesta. Muualla maailmalla ystävänpäivä on tunnettu huomattavasti kauemmin.

Esimerkiksi Englannissa Henrik VIII teki Pyhän Valentinuksen muistopäivästä virallisen juhlapäivän jo 1537. Meillä ystävänpäivää juhlitaan muistamalla ystäviä korteilla.

Ystävänpäivä on Postin toiseksi vilkkainta korttien lähetysaikaa heti joulun jälkeen. Ystäville ostetaan myös kukkia, suklaata ja pikku lahjoja.

SPR toivoo suomalaisten muistavan ystävänpäivänä myös niitä, joilla ei ole läheisiä. Ystävänpäivänä voi ilahduttaa vanhuksia, vammaisia ja sairaita. Heitä voi muistaa myös ystävänpäivän mentyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.