Suomessakin kulkee tonneittain vaarallisia aineita raiteilla

Suomalaisasiantuntijoiden mukaan Suomen rautateillä vaarallisia aineita kuljetetaan turvallisesti. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn on viime vuonna satsattu, ja siksi Kanadan junaturman kaltaiset onnettomuudet ovat epätodennäköisiä.

– Kanadassa nämä vaunut olivat ilmeisesti karanneet pitkään jyrkkään mäkeen. En, että meillä edes löytyy tällaista kohtaa tavaraliikenteessä, arvioi tekninen johtaja Markku Nummelin Liikennevirastosta.

Suomessa vaarallisia aineita kulkee eniten Venäjältä kohti vilkkaita vientisatamia Haminaa, Kotkaa ja Porvoon Sköldvikiä. Venäjältä tulevat vaunuletkat voivat painaa jopa 5 000 tonnia. Paljon liikennettä on myös Turussa, Uudessakaupungissa, Riihimäellä ja Kouvolassa. Lastina on yleensä polttoöljyä ja muita polttoaineita, ammoniakkia sekä klooria.

Turvavaunut suistuvat ensin

Suomessa junaliikennettä tarkkaillaan kulunvalvontajärjestelmällä, joka muun muassa pysäyttää liian nopeasti ajavat junat. Lisäksi rautateihin on asennettu kalustonvalvontalaitteita. Laitteet mittaavat niin vaunujen laakereiden lämpötiloja kuin pyörien kuntoa.

Myös mahdollisiin suistumisiin on varauduttu.

- Suomessa käytetään turvavaunuja vaarallisia aineita kuljettavissa junissa. Käytännössä ne ovat tyhjiä tavaravaunuja, jotka sijoitetaan vaunuletkojen alkuun ja loppuun. Jos letka suistuu, niin ensimmäiseksi ottaa vastaan suojavaunu eikä säiliövaunu, selittää johtava tutkija Esko Värttiö Onnettomuustutkintakeskuksen raideliikenneyksiköstä.

Edellinen säiliövaunupalo sattui Suomessa 14 vuotta sitten Vainikkalassa. Sitä edellinen vuonna 1989 Haminassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.