Suomessako taantuma? Ainakaan matkustamista se ei haittaa

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista on matkustanut viime vuonna kotimaassa ja 55 prosenttia ulkomailla.

Eniten suositaan Pohjoismaita ja Baltiaa, mutta kaukokohteet kasvattavat yhä suosiotaan.

– Karibian alue, Amerikka ylipäätään kiinnostaa kovasti. Afrikkaan on kiinnostusta ja Aasia ollut jo pitkään kiinnostava alue kokonaisuudessaan. Thaimaa on valmismatkoina omaa luokkaansa muihin kaukokohteisiin verrattuna, Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti kertoo MTV3 Uutisille.

Yksittäisistä maista esimerkiksi Brasilian asemaa vahvistavat tulevina vuosina jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset.

Eniten kaukokohteiden suosioon vaikuttavat kuitenkin lentoyhtiöiden reitit.

– Lentoyhtiöt haeskelevat uusia kiinnostavia reittejä, ja kun niitä avataan, se luo kiinnostusta tiettyä aluetta kohtaan. Toki kun on uusia reittejä, niistä kirjoitetaan mediassa ja ihmiset havahtuu, että tällainen uusi mielenkiintoinen paikka. Kiinnostus lähtee tarjonnasta ja lentoyhtiöiden strategioista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.