Suomesta apua Irakin sodan uhreille

Suomen ulkoasiainministeriö on päättänyt myöntää 1 600 000 euroa humanitaarista apua Irakin sodan uhrien auttamiseen. Tästä määrärahasta myönnetään 1 000 000 euroa Suomen Punaisen Ristin/ICRC:n kautta, 300 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun kautta ja 300 000 euroa YK:n humanitaarisen avun koordinaatiotoimiston OCHA:n kautta.

- Sadat tuhannet irakilaiset olivat hädänalaisessa tilanteessa jo ennen sodan alkamista. Monet irakilaiset kärsivät nyt myös sodan seurauksista. Meidän on varauduttava uhkakuvaan, että sota pitkittyy ja inhimillinen hätä kasvaa ja kärjistyy, sanoo kehitysyhteistyöstä vastaava ministeri Suvi-Anne Siimes. - YK ja muut riippumattomat avustusjärjestöt järjestävät nyt kiireellä avustustoimiaan hädänalaisille siviileille. Siksi niiden rahoituspyyntöihin on kyettävä vastaamaan nopeasti, painottaa Siimes. Ensimmäiset myönnöt koskevat niitä järjestöjä, jotka ovat jo vedonneet Suomen hallitukseen avun saamiseksi. Kuluvalla viikolla on odotettavissa myös YK:n avustusjärjestöjen yhteisvetoomus Irakin sodan johdosta.

- Humanitaarisella avulla on pitkät ja arvostetut perinteet. Sodan oikeussääntöjä koskevat Geneven sopimukset velvoittavat kaikkia osapuolia kunnioittamaan avun perillemenoa, puolueettomuutta ja sen jakelua tasapuolisesti kaikille hädänalaisille ja sodasta kärsiville ihmisille. Siksi humanitaarisen avun on oltava puolueetonta myös Irakissa. Avun järjestäminen osana sotilasorganisaatiota vaarantaa humanitaarisen toiminnan nauttimaa luottamusta ja avustusjärjestöjen henkilöstön turvallisuutta, tähdentää Siimes ja pitää ensiarvoisen tärkeänä, että YK:n avustusjärjestöille taataan vapaa pääsy Irakin hädänalaisten luo ja että YK:lle luovutetaan sille kuuluva vastuu humanitaarisen avun yhteensovittamisesta heti kun se on YK:n puolesta mahdollista.

Kansainvälisen Punaisen Ristin Komitea ICRC on esittänyt vetoomuksen humanitaarisen avun antamisesta Irakin sodan uhreille. Avun kustannusarvio on 73,2 miljoonaa euroa. Apua annetaan Irakissa ja sen naapurimaissa. Tavoitteena on sodan uhrien pelastaminen ja suojelu. Apu sisältää lääkintää haavoittuneille ja sairaille, vesi- ja sanitaatiopalveluita sekä pakolaisten ja sisäisten pakolaisten perustarpeiden tyydyttämistä. Punainen Risti valvoo sotavankien kohtelua. ICRC jatkaa ainoana järjestönä avustustoimintaa Irakissa sodan aikanakin.

Kirkon Ulkomaanapu on yhteistyössä Luterilaisen Maailmanliiton (LML), Action of Churches Together (ACT) -järjestön sekä Lähi-idän Kirkkojen Neuvoston (MECC) kanssa valmistautunut auttamaan Irakin sodan uhreja. Avun kohteina ovat erityisesti pakolaiset ja sisäiset pakolaiset. Sodan seurauksena Irakin ennestään heikot terveyspalvelut ovat vaarassa luhistua. Luterilainen Maailmanliitto sekä sen kirkolliset jäsenjärjestöt Irakin naapurimaissa ovat valmistautuneet antamaan humanitaarista apua sekä Irakin naapurialueilla sekä mahdollisuuksien mukaan Irakin rajojen sisällä.

YK:n humanitaarisen avun koordinaatiotoimiston OCHA:n keskeinen tehtävä on YK:n avustusjärjestöjen humanitaarisen toiminnan koordinointi ja resurssien mobilisointi Irakin kriisiä varten.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.