Mainos

Suomesta Islantiin 2-4 Hornet-hävittäjää

Suomi on valmis lähettämään Islantiin 2-4 Hornet-hävittäjää tammi-huhtikuussa vuonna 2014.

Hävittäjien tarkkaa tehtävää ei kuitenkaan vielä tiedetä. Päätöksenteko on eduskunnassa yksinkertaisempaa, jos kyse on pelkästä ilmavalvontaharjoituksesta. Jos taas on kyse tunnistuslennoista, joudutaan Suomessa muuttamaan ehkä jopa lainsäädäntöä.

Suomi ja Ruotsi ovat lähdössä Islantiin yhdessä NATO-maa Norjan valvontavuorolla. Sekä Suomi että Ruotsi ovat asettaneet osallistumisen ehdoksi sen, että kumpikin maa lähtee mukaan. Operaatiota perustellaan pohjoismaisella turvallisuus- ja puolustusyhteistyöllä.

Ruotsin tarkoituksena on osallistua ilmavalvontaan aseistamattomilla koneilla, mutta Suomi ei sulje aseistustakaan pois.

– Meillä hävittäjät lentävät pääsääntoisesti aseistettuina, sanoi pääministeri Jyrki Katainen pohjoismaiden pääministeritapaamisen jälkeen Helsingissä.

Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan hallituksessa kaikki muut puolueet paitsi vasemmistoliitto ovat hyväksyneet Suomen osallistumisen Islanti-operaatioon. Oppositiopuolueet vastustavat hanketta.

Suomi ja Ruotsi neuvottelevat parhaillaan NATO:n kanssa operaation yksityiskohdista. NATO:n tekemästä tulkinnasta ja tehtävänmäärittelystä riippuu muun muassa se, voidaanko operaatio toteuttaa pelkkänä ilmatoimintaharjoituksena vai sisältyykö siihen myös tunnistuslentovelvoite. Pohjoismaiden ulkoministerit valmistelevat asiaa huomenna Pohjoimaiden neuvoston kokouksen yhteydessä.

Katso Vesa Kallionpään juttu (Seitsemän uutiset 30.10.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.