Suomi ei allekirjoita rypäleasesopimusta

Suomi ei allekirjoita rypäleaseet kieltävää Oslon sopimusta joulukuussa. Päätös asiasta syntyi tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokouksessa.

Päätöksen mukaan sopimukseen palataan, kun puolustusvoimien suorituskykyyn liittyvä tutkimus on tehty ja rypäleaseiden kansainvälinen kehitystyö, niiden hankintamahdollisuudet ja kustannusvaihtoehdot on selvitetty. Päätöksessä korostettiin, että Suomi pitää Oslon sopimusta humanitaarisesta näkökulmasta merkittävänä ja tukee sopimuksen tavoitteita.

Presidentti Tarja Halonen oli tyytyväinen, että ulkopoliittinen johto pääsi yhteisymmärrykseen asiassa. Hänen mielestään ei ole mitenkään kiusallista, että Suomi ei allekirjoita sopimusta. Hän korostaa että Suomen tekemä ratkaisu on realistinen ja sopimusta kunnioittava.

Halonen pitää sopimusta erittäin tärkeänä humanitaarisista syistä. Tärkeää on myös, että Suomi osallistuu sopimuksen toimeenpanoon. Sen allekirjoittamiseen ei vain ole Suomella nyt mahdollisuuksia.

- Meillä ei ole mitään erityistä rakkautta tiettyihin asetyyppeihin vaan uskottavaan puolustukseen, hän tiivisti.

Halonen uskoo, että asetekniikka kehittyy hyvinkin nopeasti. Kulunee kuitenkin vuosia ennen kuin Suomi on valmis allekirjoittamiseen.

- Pidän arvokkaana, että tässä rypäleaseasiassa niin kuin miina-asiassakin humanitaarinen puoli on otettu vakavasti huomioon, muistutti Halonen.

Päätökseen sisältyi maininta, että Suomi osallistuu sopimuksen toimeenpanoon humanitaarisen miinanraivaustoiminnan kautta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.