Suomi haluaa kaikki pohjoismaat EU:hun

Suomi haluaa jatkaa EU:n laajentumista. Hallitus asettaa selonteossaan tavoitteeksi, että 2020-luvulla unioniin kuuluvat kaikki pohjoismaat, Länsi-Balkanin maat ja Turkki.

Tavoitteena on myös, että sisämarkkinoilta on poistettu loputkin esteet. Unionikansalaisen liikkumisen jäsenmaasta toiseen ei pitäisi olla sen monimutkaisempaa kuin muuttamisen maan sisällä.

EU:n pitää hallituksen mielestä olla ilmastopolitiikan suunnannäyttäjä ja unionin on saatava paikka YK:n turvallisuusneuvostossa.

Suomi aikoo harjoittaa entistä aktiivisempaa EU-politiikkaa. Hallituksen mielestä tehokkaalla vaikuttamisella pienetkin jäsenmaat voivat vaikuttaa merkittävästi EU:n politiikkaan ja lainsäädäntöhankkeisiin.

Eduskunnalle annettavan selonteon painopisteinä ovat iskulauseet vahva unioni maailmassa, vahva kansalainen unionissa ja vaikutusvaltainen Suomi unionissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.