Suomi haluaa lentoliikenteen päästökaupasta mahdollisimman laajan

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan Suomi haluaa päästökauppaan kaikki EU:hun tulevat ja sieltä lähtevät lennot. Lentoliikenteen tulo päästökaupan piiriin korottaisi lentolipun hintaa 1-29 eurolla.

Suomi haluaa lentoliikenteen päästökaupasta EU:ssa mahdollisimman laajan.

Liikenneneuvos Raisa Valli liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Etelä-Suomen Sanomissa, että Suomi haluaa päästökauppaan mukaan kaikki EU:n alueelle tulevat ja EU:sta lähtevät lennot.

Suunnitelma päästökaupan laajentamisesta lentoliikenteeseen on parhaillaan EU:n komission valmisteltavana. Vielä ei ole päätetty siitä, koskisiko päästökauppa vain EU:n sisäisiä lentoja vai kaikkia EU:sta lähteviä ja tänne tulevia lentoja.

EU:n juristit selvittävät parhaillaan voidaanko Eurooppaan lentävät EU:n ulkopuoliset yhtiöt määrätä päästökaupan piiriin.

Lentoliikenteen tulo päästökaupan piiriin korottaisi yksittäisen lipun hintaa 1-29 eurolla. Lentoyhtiöt eivät kuitenkaan itse aio välttämättä vähentää päästöjään vaan ostavat päästöoikeuksia teollisuudesta.

Päästökauppa laajenee lentoliikenteeseen aikaisintaan ensi vuosikymmenen alkupuolella. Komissio aikoo antaa asiaa koskevan lainsäädäntöehdotuksensa vuoden loppuun mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.