Mainos

Suomi lähtee mukaan kuljetuskoneiden yhteishankintaan

Suomi lähtee mukaan sotilaskuljetuskoneiden yhteishankintaan. Suomi hankkii Ruotsin ja 13 Nato-maan kanssa kolme isoa sotilaskuljetuskonetta.

Osallistumisesta päätti tänään tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta.

Amerikkalaisvalmisteisia koneita käytetään muun muassa kriisinhallintajoukkojen kuljetuksiin.

Koneita käytetään muun muassa kriisinhallintajoukkojen kuljetuksiin sekä humanitaarisiin lentoihin. Kimppakoneet korvaavat Suomen aiemmin lainaamien Antonov 124 -koneiden käytön.

Suomen lentotarpeet noin 100 tuntia vuodessa

Vanhempi osastoesiupseeri Markku Viitasaari puolustusministeriöstä kertoo, että Suomen lentotarpeeksi on arvioitu noin sata tuntia vuodessa. Suomen osuus koneiden hinnasta on vajaat 22 miljoonaa euroa. Tällä Suomi saa oikeuden lentää koneilla 25 vuoden ajan nuo tarvitsemansa 100 lentotuntia vuodessa. Tämän lisäksi on Suomen maksettava lentojensa käyttökulut eli noin pari miljoonaa euroa vuodessa.

Ruotsi on puolestaan arvioinut omaksi lentotuntimääräksi reilut 500 tuntia, Norja vajaat 500.

Tällä hetkellä Suomen lisäksi hankkeen on sinetöinyt vasta Ruotsi. Viitasaari pitää kuitenkin todennäköisenä, että sopimus on kaikkien 15 maan osalta kunnossa toukokuuhun aikana. Näin ollen ensimmäinen kone tulisi maiden käyttöön tämän vuoden loppuun mennessä.

Maat päättävät itse, miten ne tuntinsa käyttävät. Viitasaari korostaa, että koneiden käytöstä päätettäessä humanitaariset kriisit ajavat kaikkien muiden tarpeiden ja käyttövarauksien yli.

Kyseessä on suurikokoinen sotilaskäyttöön suunniteltu kone. Sen sisuksiin mahtuu esimerkiksi kolme helikopteria tai kolme panssarivaunua varusteineen ja miehistöineen. Rahtitilalla on mittaa reilut 20 metriä.

Koneelle riittää noin tuhannen metrin kiitorata ja se voi käyttää myös hiekkakenttää, mikä tekee siitä hyvin kriisikelpoisen.

Näillä näkymin lentohenkilöstön joukossa ei ole suomalaisia.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.