Suomi neuvottelee superhävittäjän kaupoista?

Suomi neuvottelee uusien F-35-hävittäjien kaupoista aseteollisuuskonserni Lockheed Martinin kanssa, kertoo uutissivusto Bloomberg.

Maailman suurin aseteollisuuskonserni Lockheed Martin saattaa Bloombergin mukaan tuplata F-35:n myynnin ja syrjäyttää markkinoilta kilpailijansa Saabin ja Boeingin.

Yhdysvallat on aikeissa ostaa Lockeed Martinilta yli 3 000 hävittäjää. Uutissivusto kertoo, että myynti yltäisi 6 000 kappaleeseen, mikäli muut potentiaaliset vientikohteet lähtisivät neuvottelun alla oleviin kauppoihin.

Bloombergin mukaan myyntineuvottelut ovat alkaneet Suomen, Espanjan, Etelä-Korean ja Japanin kanssa.

F-35-hävittäjän suunnittelutyö aloitettiin 1990-luvun alkupuolella, ja sen on tarkoitus tulla palveluskäyttöön 2011. Koneesta on saatavilla kolme eri versiota. Helsingin Sanomat kertoi viime syksynä, että Suomen ilmavoimille parhaiten sopiva perusmalli maksaisi noin 56 miljoonaa euroa kappaleelta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.