Suomi on meriturvallisuuden mallimaa

Suomi on maailman kolmanneksi turvallisin merenkulkumaa heti Ison-Britannian ja Ruotsi jälkeen.

Suomen lipun alla seilaavat alukset ovat kunnoltaan maailman kärkiluokkaa. Kansainvälisen satamavaltioiden yhteistyöelimen Paris MOU:n mukaan Suomi on maailman kolmanneksi turvallisin merenkulkumaa heti Ison-Britannian ja Ruotsin jälkeen. Vuosi sitten Suomi sijoittui saman listan ykköseksi.

Paris MOU listaa vuosittain maailman kaikki satamavaltiot. Samalla niille annetaan riskiluokitus, joka perustuu turvallisuuteen. Suurimman riskin maiden tunnusten alla purjehtivat alukset ovat mustalla listalla, eikä niitä huolita Euroopan satamiin. Vähäisen riskin maat ovat harmaalla listalla.

Turvalliseksi luokitellut maat pääsevät valkoiselle listalle, jolla Suomen lisäksi on 36 maata. Mustalle listalle on joutunut 16 maata, kaksi vähemmän kuin vuosi sitten.

Satamavaltioiden tarkastaminen on tehokkaampaa kuin aikaisemmin, ja satamiin tehdään muun muassa pistokokeita. Turvallisuuden paranemisesta kertoo, että valkoinen lista on kasvanut ja riskimaiden musta lista lyhentynyt vuosittain.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.