Suomi on saamassa hyvinvoinnin jättilaitoksen

Johto kiittelee ja henkilöstö epäilee Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin yhdistämistä. Organisaatiouudistus ei peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan aiheuttaisi irtisanomisia.

Sosiaali- ja terveysministeriön johtamilla laitoksilla on edessä suurremontti. Selvityshenkilöt yhdistäisivät Kansanterveyslaitoksen ja sosiaali- ja terveysalaa tutkivan Stakesin. Uusi tutkimuskeskus aloittaisi toimintansa vuonna 2009.

Toinen iso muutos olisi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen yhdistäminen.

Kansanterveyslaitoksen emerituspääjohtaja Jussi Huttunen ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma kävivät syksyn aikana läpi kuusi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimaa laitosta. Näistä Säteilyturvakeskus ja Työterveyslaitos saisivat jatkaa omina laitoksinaan.

Suurremontilla halutaan poistaa päällekkäisyyksiä niin ministeriön kuin sen laitostenkin työnjaosta. Uudistuksen tavoitteena on myös kasvattaa laitokset yhdistämällä suuremmiksi ja säästää näin resursseja.

Selvitystyön taustalla kummittelee myös valtion tuottavuusohjelma, johon liittyy työntekijöiden vähennystavoitteet.

- Haluan korostaa, että tähän esitykseen ei sisälly irtisanomisia, kommentoi peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) vastaanottamaansa selvitystä.

Kansanterveyslaitoksessa ja Stakesissa on kuitenkin vakituisen väen ohella paljon myös määräaikaisia työntekijöitä. Vielä ei ole myöskään tietoa siitä, mikä on esimerkiksi Kansanterveyslaitoksesta ja Stakesista syntyvän Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskuksen koko. Laitoksen lopullista nimeäkin aiotaan vielä miettiä.

Stakesissa työskentelee nyt noin 300 vakituista ja sata määräaikaista työntekijää. Kansanterveyslaitoksella vakituisia on reilut 600 ja määräaikaisia noin 300.

"Piru asuu yksityiskohdissa"

Yhdistettävien laitosten johtajat kiittelivät ehdotuksen suuria linjoja, kun selvityshenkilöt luovuttivat sen Risikolle tänään Helsingissä. Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale kommentoi olevansa huojentunut esityksen luettuaan, sillä se ei ole karsimassa laitoksen resursseja.

Myös Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska kehui selvitystä ja ehdotuksia hyvin perustelluiksi. Hän uskoi, että yhdistyneinäkin laitosten resurssit säilyvät.

- Piru asuu yksityiskohdissa, lisäsi Taipale.

Taipale aikoo käydä tarkkaan läpi yksityiskohdat ennen kuin Stakes antaa lopullisen lausuntonsa ehdotuksista. Lopulliset päätökset laitosten organisaatioremontin osalta tehdään helmi-maaliskuussa.

Henkilöstö epäilee

Henkilöstö on remontin suhteen epäilevämpi. Stakesissa työskentelevien akavalaisten pääluottamusmies Timo Sinervo olisi toivonut yhdistymisen sijaan yhteistyön tiivistämistä.

Sinervo ei löydä perusteluja kahden laitoksen yhdistämiselle. Hän pelkää, että Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistäminen paisuttaa byrokratiaa ennemmin kuin tehostaa toimintaa.

- Tämä tarkoittaa valtavaa hallintobyrokratiaa ja johdon etääntymistä entisestään henkilöstöstä, ja siinä on aina riskinsä, Sinervo aprikoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.