"Suomi pärjää ilman lisäydinvoimaa 2020 asti"

Hallituksen ilmastopoliittisen asiantuntijan Oras Tynkkysen (vihr.) mukaan Suomi ei tule tarvitsemaan lisäydinvoimaa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

- Nykyiset arvioit sähköntarpeesta tulevaisuudessa kertovat selvästi, että me pärjäämme mainiosti ilman lisäydinvoimaa ainakin vuoteen 2020 asti. Sähkönkulutus on laskenut Suomessa kahden ja puolen vuoden aikana enemmän kuin mitä Loviisan kaksi ydinreaktoria tuottaa vuodessa, totesi Tynkkynen MTV:n Huomenta Suomessa.

Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) puolestaan varoittaa tekemästä arvioita sähköntarpeesta taloustaantuman aikana.

- Olemme nyt poikkeuksellisessa notkossa. Poliittisia päätöksiä ja valintoja tehdessä on pidettävä erityisesti huolta siitä, että energia-intensiivisen teollisuuden työpaikat Suomessa säilyvät tulevaisuudessakin, Kataja korostaa.

Tynkkynen on vakuuttunut siitä, että teollisuuden työpaikat säilyvät ilman lisäydinvoiman rakentamistakin. Hän korostaa, että Suomi pärjää vallan mainiosti, vaikka sähkönkulutuksen kasvu käynnistyisi voimakkaasti jo ensi vuonna.

- Päädymme sähkökulutuksen kovankin nousun jälkeen joka tapauksessa alhaisemmalle sähköntarvetasolle, kuin mitä vuosi sitten arvioitiin.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on näyttänyt vihreää valoa yhdelle ydinvoimahakijalle. Kokoomus puolestaan olisi valmis antamaan luvan kaikille kolmelle hakijalle eli Fortumille, Fennovoimalle ja Teollisuuden Voimalle.

(MTV3)

Katso Oras Tynkkysen ja Sampsa Katajan haastattelu (Huomenta Suomi 21.10.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.