Suomi sai myrskypuuskia – Ruotsissa "vuosikymmenten myrskytuulet"

Suomi säästyi eilen Pohjois-Eurooppaa riepotelleen myrskyn pahimmalta voimalta. Kovia tuulenpuuskia on kuitenkin luvassa myös Suomessa vielä tänään.

– Kaikista voimakkaimmat tuulet jäivät selvästi Suomen eteläpuolelle. Tässä on ollut yön aikana joitakin myrskypuuskia etelärannikolla ja vielä iltapäivälläkin Suomenlahden itäosissa on kovaa tuulta, kertoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Myrskyn aikana tuuli puhalsi rajusti muun muassa Britanniassa, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Virossa. Tanskassa mitattiin maan kaikkien aikojen kovin myrskypuuska, 53,5 m/s. Saksassa kovin puuskalukema avomerellä oli 53 m/s, Ruotsissa 42 m/s ja Virossa sekä Latviassa 33 m/s.

– Esimerkiksi Ruotsin myrsky oli sellainen, että niin voimakkaita tuulia on täällä vain kerran 20 vuodessa.

Suomeen myräkkä saapui heikentyneenä. Yön tunteina ja aamulla keskituulet puhalsivat merellä paikoin 20 m/s, puuskissa 24-25 m/s.

Fortumin asiakkaita oli enimmillään yöllä ilman sähköä noin 11 000 eteläisessä ja Lounais-Suomessa. Kymenlaakson Sähköllä taas sähköttömiä asiakkaita on ollut pahimmillaan yli tuhat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.