Mainos

Suomi tilaa prepandemiarokotteita

Suomi varautuu lintuinfluenssapandemiaan tilaamalla rokotteita koko kansan rokottamista varten. Myös täsmärokotteita saadaan tarvittaessa.

Kansanterveyslaitos hankkii prepandeemista H5N1-influenssarokotetta. Hankinnan ja toimituksen yksityiskohdista tehdään erillinen sopimus EU-tarjouskilpailun voittaneen GlaxoSmithKline O:n kanssa. Sopimuksen mukaan GSK valmistaa 5,2 miljoonaa rokoteannosta Suomea varten. Kauppahinta on 36.4 miljoonaa euroa.

Eduskunta on myöntänyt varat rokotteiden hankkimiseen vuoden 2007 lisäbudjetissa. Mikäli molempia osapuolia tyydyttävä sopimus syntyy helmikuun aikana, rokotteet toimitetaan Suomeen keväällä tai kesällä.

Rokotteet koko väestölle

Rokotuksia pidetään parhaana keinona torjua influenssapandemian aiheuttamia kuolemantapauksia ja vakavia sairastumisia. Prepandeeminen rokote on suunniteltu annettavaksi koko väestölle, jos nykyisin linnuissa leviävä H5N1-lintuinfluenssavirus muuttuu ihmisestä toiseen helposti leviäväksi virukseksi ja aiheuttaa pandemian.

Nyt hankittavan prepandeemisen H5N1-influenssarokotteen arvioidaan antavan ainakin osittaisen suojan tulevaisuudessa mahdollisesti syntyvää H5N1-tyypin pandemiavirusta vastaan.

Myös täsmärokote tarvittaessa

Riittävän suojan saamiseksi tarvitaan lisäksi ainakin yksi influenssapandemiaviruksesta valmistettu täsmärokoteannos. Kansanterveyslaitos on jo aiemmin tehnyt ennakkovarussopimuksen ns. täsmärokotteen hankinnasta hollantilaisen valmistajan kanssa.

Täsmärokotetta koskevan varaussopimuksen mukaan Solvay sitoutuu toimittamaan Suomeen puolen vuoden kuluessa pandemian puhkeamisesta 5,5 miljoonaa rokoteannosta. Rokote tehdään täsmälleen pandemian aiheuttavaa viruskantaa vastaan.

Prepandeeminen ja täsmärokote yhdessä antavat parhaan nykyisin ajateltavissa olevan rokotesuojan H5N1-tyypin pandemiavirusta vastaan.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.