Suomi toivoo EU:n pandemialääkevarastoa Viitasaarelle

Koko EU:ta palveleva pandemialääkkeiden varasto tulisi Viitasaarella sijaitsevaan luolastoon.

Viitasaaren soveltuminen EU:n keskeiseksi pandemialääkevaraston sijaintipaikaksi aiotaan selvittää pikaisesti.

Koko EU:ta palveleva varasto sijoitettaisiin Viitasaaren Hakovuoreen louhittuun luolastoon, sillä luolastossa on tällä hetkellä runsaasti tyhjillään olevaa tilaa. Selvityksen tekee sosiaali- ja terveysministeriön alainen lääkelaitos, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä pitää selvityksen tekemistä tarpeellisena. Hän aikoo ottaa lääkevaraston sijoittamisen esille EU:n terveysministerineuvoston kokouksessa Luxemburgissa ensi viikolla.

Strategisen lääkevaraston perustaminen ja sijoittaminen on kokouksen tärkein aihe. Vielä ei tiedetä, aiotaanko lääkevarasto perustaa jo ensi viikon kokouksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.