Suomi vaatii silakalle lisää kalastuslupaa

Silakan troolikalastus loppui tänä aamuna osalla merialueita. Määräyksen syynä on pelko siitä, että EU:sta Suomelle annettu kalastuskiintiö uhkaa täyttyä kokonaan jo kesäkuussa. Silloin kaupasta ei saisi enää loppuvuonna kotimaista silakkaa, ellei kiintiöille tehdä jotain.

Tänään tuli voimaan troolikalastuksen rajoitus osalla merialueita. Troolaus on kielletty kaksi vuorokautta viikossa maalis- ja huhtikuun ajan. Toukokuussa kielto kiristyy niin, että kaikki troolaus yleisillä vesillä lakkaa kokonaan aina kesäkuun loppuun asti. Ammattikalastajien tulonmenetys on noin 3 miljoonaa euroa. Mistä sitten kauppias hankkii myytävää kalastuskiellon aikana?

- Silakkaa ei pysty Turkuun saamaan mistään muualta sinä aikana todennäköisesti. Kyllä me olemme varautuneet siihen että pystymme sitä kuluttajalle tarjoamaan. Me olemme pakastuksen kautta pystytty jonkin verran paikkaamaan niitä asioita, yrittäjä Tero Kantonen Martin kalasta kertoo.

Suomalainen kuluttaja sekä kalastuselinkeino ovat ulkoa määrättyjen kiintiöiden armoilla. Myös valtiolla on näkemys kalan riittävyydestä.

- Meidän näkemyksen mukaan kalaa olisi riittävästi, että voitaisiin kalastaa ilman näitä kiintiöitä, mutta EU:ssa on vähän eri näkemys Selkämeren silakkakannan tilasta, sanoo kalastusneuvos Orian Bondestam maa- ja metsätalousministeriöstä.

Mitä kansallisesti on tehtävissä?

- Tieteellistä neuvoa pyritään saamaan ja sen perusteella sitten esittää kiintiön korottamista ja näin todennäköisesti tapahtuu.
- Asian on jo vireillä ja toivomme että saasimme sen EU-komissioon mahdollisimman pian ja komissio järjestäisi asian ennen näitä kieltoja touko- ja kesäkuussa, jolloin mahdollisesti voitaisimme lieventää rajoituksia, Bondestam jatkaa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 21.3.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.