SuomiAreena: Erikoisia kohtaamisia ja hedelmällisiä keskusteluja

Tänä vuonna teemana oli asuminen ja ympäristö. Viikko sai uutta sähköä, kun Kokemäellä sattui nikkelipäästö.

Neljä päivää Porissa viettänyt Ympäristöministeri Ville Niinistö piti keskusteluja hedelmällisiä tulevaisuuden kannalta.

- Tämä on Suomen sellainen politiikkaviikko, jossa eri tahoista tullaan vapaasti rennosti keskustelemaan tulevaisuuden kannalta tärkeistä asioista. Ilman, että ollaan tavallaan riitelemässä jonkin asian äärellä, sanoo ympäristöministeri Ville Niinistö.

Kansanedustaja Ilkka Kanervan hämmästelee SuomiAreena -tapahtuman ainutlaatuisuutta.

- Tämä on jotakin niin uniikkia suomalaisessa poliittisessa keskustelussa, että miten ilman tätä happea ihmiset on pärjänneetkään,  Kanerva iloitsee.

MTV:n vaaliasiantuntijan professori Kimmo Grönlundin mukaan ei ole mikään ihme, että kansanedustajat keskeyttävät lomansa.

- On selvää, että täällä tapahtuu erilaisia ihmisten kohtaamisia. Syntyy vuoropuhelua äänestäjien, järjestöjen edustajien ja politikkojen välillä. Tämä on myös suuri sometapahtuma, Grönlund analysoi.

MTV:n suuressa sananvapauskeskustelussa kuultiin myös presidentti Martti Ahtisaarta.

- On mukava, että näin paljon on väkeä liikkeellä ja saadaan tälläistä keskustelua aikaan, pohti Ahtisaari.

Kun erilaisia ajatuksia nousee ilmaan, niin niistä voi nousta jotakin uutta. Ne jäävät päähän muhimaan ja tästä voi syntyä ihan konkreettisia päätöksiä,  toteaa kansanedustaja Paula Lehtomäki.

- Tosi mukava jutella ihmisten kanssa, joita täällä kohtaa paljon. Täällä on hyvä meno ja tänne on kiva tulla. Täällä syntyy vuoropuhelua ihmisten kanssa, sanoo karkkeja kadulla jakava kulttuuri-ja asuntoministeri Pia Viitanen.

Jääkarhu, hevoset ja pehmopöllö

Viikon mittaan kaduilla näki kansanedustajien, järjestöihmisten lisäksi erikoisia eläimiä. Eniten huomiota herätti Porissa tallustellut jääkarhu, joka sai aikaan epäuskoisia kommentteja.

- Ei kai tuo voi olla oikea tai voiko sitä silittää?

Tunnelma kiihtyi ja kadut täyttyivät keskiviikosta lähtien. Puolivälissä järjestetty Porin taidemuseossa järjestetty kaupunginvastaanotto keräsi runsaasti julkisuuden henkilöitä, kuten Lenita Airisto, Minna Parikka, Jussi Lähde, Kimmo Sasi ja lukuisia SuomiAreena-vieraita.

Koko viikon Poriin luvattin ukkosia ja sateita, mutta tällä kertaa SuomiAreena vieraat saivat niskaansa vain pari lyhyttä sadekuuroa. Loppuviikkoa kohden aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, mikä kuumensi keskusteluja entisestään.

Porilaiset ihmettelivät kaduilla ja toreilla vellovaa ihmismassa, joka täytti kadut.

Ensi vuonna SuomiAreena järjestetään jo kymmenennen kerran.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.