Suosikkilääke loppui – Mikä neuvoksi?

Influenssa jyllää parhaillaan monilla työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa. Levon lisäksi apteekeista suositellaan influenssan hoitoon kuumetta alentavia särkylääkkeitä.

Apteekeissa suosituimmat itsehoitolääkkeet saattavat kuitenkin loppua tilapäisesti, vaikka flunssalääkkeitä olisikin varattu riittävästi varastoon talvisaikaan. Esimerkiksi lapsille tarkoitetut kuumelääkkeet ovat olleet hyvin suosittuja.

– Saattaa käydä niin, että menekkiin ei osata varautua tai on tullut tilapäinen toimituskatkos. Suurin osa flunssalääkkeistä on kuitenkin särkylääkkeitä ja monella lääkefirmalla on oma versionsa, kertoo viestintäproviisori Minna Svensk Apteekkariliitosta.

Johtava proviisori Janne Mikkola Yliopiston Apteekista kertoo, että osa asiakkaista valitsee lääkkeet brändin, osa hinnan mukaan. Mikkolan mukaan oman suosikkilääkkeen loppuessa heiltä löytyy jopa viidestä seitsemään vastaavaa vaihtoehtoa, myös lapsille.

– Jos tabletit loppuvat, lapsille on vaihtoehtoina mikstuura ja pienemmille suppoja. Isommista tableteista pystyy myös puolittamaan, Mikkola kertoo.

Helsingissä tietyn suosikkilääkkeen puute näkyy ketjureaktiona.

– Jos tavaran saamisessa on vaikeuksia, se synnyttää ketjureaktion eli lääke saattaa loppua monesta Helsingin keskustan apteekista. Tietoiset ihmiset kiertävät eri apteekkeja, kertoo farmaseutti Anna-Sofia Hartikainen Asematunnelin apteekista.

Apteekkariliiton viestintäproviisori Minna Svenskin mukaan lääketoimituksiin vaikuttavat monet seikat. Tietty tuote saattaa olla pitkäänkin loppu.

– Lääkefirmat eivät ole aina suomalaisia ja lääkefirmoilta tilataan tietty kiintiö. Jos lähdetään tilaamaan uutta erää, saattaa tulla toimituskatkoksia. Toiseksi lääkkeet ja pakkaukset saattavat tulla eri paikoista, joka viivästyttää toimitusta, Svenk kertoo.

Helsingin keskustan apteekeissa flunssalääkkeitä on tänä vuonna pääsääntöisesti ollut hyvin saatavilla. Flunssakauteen on opittu varautumaan samalla tavalla kuin allergia-aikaan keväällä.

Suomeen influenssa-aalto tuli tänä vuonna noin kuukautta tavallista myöhemmin, sillä yleensä se käynnistyy vuodenvaihteessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.