Super hyväksyi työehtosopimuksen

Superin kanta lisää todennäköisesti paineita sopimuksen hyväksymiseksi myös Tehyssä.

Lähi- ja perushoitajat eivät lähde yrittämään lakolla parempia palkankorotuksia, mutta toivoa todellisesta "tasa-arvotuposta" ei ole haudattu.

Super-ammattiliiton puheenjohtaja Juhani Palomäki (kesk.) sanoi torstaina, että uusi yritys on runsaan kahden vuoden kuluttua, kun palkoista neuvotellaan seuraavan kerran.

- Maassa on silloin sama hallitus ja samat hallitusohjelman kirjaukset. Luulisin, kun hallitukselta tuli nyt varsin vähän rahaa, että he korjaavat asian vuoden 2010 sopimuskierroksella.

Palomäki huomautti perään, että siinä vaiheessa edessä myös häämöttävät uudet eduskuntavaalit.

Hoitajille muita isompia korotuksia ajaneet Super ja toinen hoitajaliitto Tehy vetosivat nytkin pitkin matkaa hanakasti siihen, miten poliitikot olivat vaalien puhuneet juuri hoitajien palkankorotusten puolesta.

Superin edustajisto oli hetkeä aikaisemmin hyväksynyt kunta-alan palkkaratkaisun. Päätös syntyi lopulta yllättävänkin selvin luvuin 30-4. Palomäen mielestä palkkasopu oli "näissä oloissa kohtuullinen tulos".

Palomäen mukaan ratkaisevaa lopulta oli korotuksen taso, vaikka hoitajille ei tullutkaan aivan sellaista rahaa, kuin alun perin oli toivottu. Noin 12 prosentin korotukset sopimuskaudella on kuitenkin enemmän kuin teollisuuden tähänastisissa sopimuksissa.

Palomäki antoi myös ymmärtää, että sopimuksen hylkääminen olisi ollut outoa, koska juuri hoitajaliitot tekivät ison työn sen eteen, että kunta-alalla saatiin näinkin korkeat korotukset. Muut työntekijäliitot eivät siellä rohjenneet edes tavoitella tällaisia korotuksia.

Muut saavat Palomäen mukaan kiittää hoitajaliittoja siitäkin, että kuntatyönantaja lisäsi viime vaiheessa tarjoukseensa vielä 270 euron joulurahan.

Lähi- ja perushoitajien päätös lisää todennäköisesti paineita siihen, että palkkaratkaisu hyväksyttäisiin myös isommassa hoitajaliitossa Tehyssä. Se ottaa asiaan kantaa lauantaina. Palomäki ei halunnut puuttua millään tavalla Tehyn ratkaisuun.

- Tehyllä on hankala tilanne lauantaina. En halua hämmentää sitä soppaa millään tavalla, Palomäki sanoi.

Superille kelpasi. Ja Tehy lakkoon - niinkö? Näin kirjoittaa Timo Haapala blogissaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.