Supersankarit kiipesivät viemään lahjoja lastensairaalaan: "Oli mahtavaa nähdä se ilo"

Helsingissä HUS:in Lastenklinikalla nähtiin tänään melkoinen sankarikolmikko toimittamassa joululahjoja.

Kyseessä oli kolmen kuntosaliyrittäjänä toimivan palomiehen tempaus, joka toteutettiin nyt toista kertaa.

– Saatiin idea tähän viime vuonna, kun nähtiin video missä poliisit Toledossa USA:ssa toteutti samantyylisen tempauksen. He eivät vieneet siellä joululahjoja, mutta me tehtiin se nyt paremmin, palomies Arttu Nyman sanoo MTV Uutisille.

Helsingin ja Länsi-uudenmaan pelastuslaitoksella työskentelevät palomiehet toteuttivat lahjatempauksen Crossfit Basement –kuntosaliyrityksensä nimissä. Lastensairaalalla apuna köysien kanssa oli lisäksi pelastuskoulu.

– Suurin kiitos tästä tempauksesta kuuluu pelastuskoululle ja meidän asiakkaille, Nyman toteaa.

– Meidän asiakkaat ovat keränneet nämä lahjat salille ja me sitten vaan tuotiin lahjat perille.

Kolmikon sankariasuvalinnat olivat olleet miehille itsestäänselvyys.

– Meidän mielestä on kolme supersankaria, teräsmies, Batman ja palomies, joka on niistä kaikista kovin.

Vastaanotto sairaalalla oli innostunut.

– Oli mahtavaa nähdä se ilo niiden lasten kasvoilla, vaikka osa heistä onkin tosi kipeitä, Nyman kertoo.

– Sekä hoitajat että lapset tykkäsivät, jotkut hoitajat tykkäsivät ehkä jopa enemmän kuin lapset.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.