Supo epäilee: Suomessa terrorismikytköksiä lähes 300 ihmisellä

Suomessa on mahdollisesti terrorismikytköksiä lähes kolmellasadalla ihmisellä, katsoo suojelupoliisi.  

Supon mukaan organisoituneen terrorismin uhka on Suomessa tästä huolimatta yhä vähäinen. Suurimman uhan muodostavat yksittäiset radikalisoituneet ihmiset ja pienet ryhmät.

Supo katsoo, että Suomea pyritään käyttämään terroristien kauttakulku-, lepo- ja tukialueena.  

Kirjo sen suhteen, mitä pidetään terrorismikytköksenä, on supon viestintäpäällikkö Jyri Rantalan mukaan laaja.  

– Lievimmillään se voi olla propagandan levittämistä, radikalisointia ja tukijoiden hankkimista verkostoille, sitten raskauttavampina esimerkkeinä rahoittamista tai pyrkimystä osallistua koulutukseen tai jopa taisteluihin.  

Rantala korostaa, että kytkös tarkoittaa kuitenkin aina ihmisen omaa aktiivista tekoa. Pelkkä jonkun toisen henkilön tunteminen ei vielä riitä.

Hänen mukaansa olennaista on muistaa, että kytkökset eivät tarkoita, että Suomessa 300 ihmistä pyrkisi väkivaltaan. Suurimman osan kohdalla se ei ole edes todennäköistä. Supolla ei myöskään ole tiedossa Suomeen kohdistuvia iskusuunnitelmia.  

Uutena ilmiönä supo pitää Suomeen suunnattuja propaganda- ja vihaviestejä Syyriaan lähteneiltä. Tästä esimerkkinä on supon mukaan propagandavideossa viime kesänä esiintynyt suomalaistaustainen mies.

Suomesta Syyriaan matkustaneita oli supon mukaan viime vuoden lopussa yli viisikymmentä. Heistä kolme neljästä pyrkii osallistumaan taisteluihin jihadistien riveissä. Yhtä suurella osuudella lähtijöistä on Suomen kansalaisuus. Merkittävin ikäryhmä ovat 21–24-vuotiaat.  

Supo on julkistanut nettisivuillaan ensimmäistä kertaa julkisen version toimintaympäristökatsauksestaan.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.