Supo jätti valituksen Tiitisen listasta KHO:een

Suojelupoliisi on jättänyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen niin sanotun Tiitisen listan julkisuudesta. KHO:sta vahvistettiin valituksen saapuneen tänään.

Hallinto-oikeus määräsi kesäkuussa listan annettavaksi sitä pyytäneelle Nelosen uutisen toimittajalle. Hallinto-oikeus katsoi, että on ilmeistä, ettei listan antaminen vaaranna valtion turvallisuutta.

Supo on kieltäytynyt listan luovuttamisesta vedoten valtion turvallisuuteen ja yksityisyyden suojaan. Suojelupoliisi haluaa KHO:n kumoavan hallinto-oikeuden päätöksen ja lista pysyy salaisena.

Suojelupoliisi pitää tärkeänä, että lopullinen päätös tässä asiassa tehdään ylimmällä mahdollisella tasolla.

Aikaisemmin sekä Helsingin hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus ovat tyrmänneet erään toisen toimittajan pyynnön saada lista nähtäväksi. Tuolloin katsottiin, että asiakirjan julkistaminen voisi vaarantaa Supon luottamuksellista tiedonvaihtoa muiden maiden kanssa. KHO antoi päätöksen marraskuussa 2003.

Tiitisen listalla on tiettävästi vajaan parinkymmenen ihmisen nimet, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin. Supo sai listan jo vuonna 1990.

Suojelupoliisi kertoi viime viikolla valittavansa Tiitisen listan julkaisupäätöksestä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.