Supo: Stasi-lista vain epämääräistä vihjetietoa

Supossa kummastellaan Stasi-epäiltyjen nimilistan ympärillä pyörinyttä kohua.

Suojelupoliisi pitää vuonna 1990 saamaansa Stasi-epäiltyjen nimilistaa hyödyttömänä tutkinnan kannalta. Supon vastavakoiluosaston päällikkö Hannu Moilanen sanoo, että lista on vain "epämääräistä vihjetietoa", joka "ei anna pohjaa virallisemmille toimenpiteille".

Listalla on 18 nimeä, jotka Supo sai tietoonsa läntisistä lähteistä Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Moilanen kertoo Helsingin Sanomissa, että listan nimet eivät esiinny myöhemmin saaduissa virallisluonteisissa ja vakavasti otettavissa tiedostoissa.

Supossa ollaankin Moilasen mukaan kummasteltu niin sanotun Tiitisen listan ympärillä vellonutta kohua. Listan nimi juontaa juurensa Supon ex-päälliköstä Seppo Tiitisestä, joka sulki paperin kassakaappiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.