Suuri maastopalo levisi Kokkolassa

Metsäkoneesta alkunsa saanut palo tuhosi maastoa viiden hehtaarin alueelta Kokkolassa tänään.

Puolenpäivän aikaan alkanut maastopalo saatiin hallintaan yli 50 palomiehen voimin myöhemmin iltapäivällä. Sammutustöissä oli myös helikopteri.

Metsä oli erittäin kuiva, ja tuli levisi nopeasti. Sammutustöitä hidasti vaikeakulkuinen maasto.

- Lähimmältä metsätieltä palopaikalle oli matkaa noin puoli kilometriä. Paikalle oli vaikea päästä jopa mönkijällä. Onneksi paloalueen ojista löytyi vettä alkusammutustöihin, kertoo päivystävä palomestari Jukka Kangasvieri.

Hälytyksen antanut metsäkoneen kuljettaja oli aloittanut sammutustyöt. Jälkisammutustyöt jatkuivat paikalla iltaan asti. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos varautui jatkamaan jälkivartiointia torstaihin asti.

- Metsä on nyt niin kuivaa, että avotulia ei saa sytyttää. Pienikin kipinä sytyttää maaston, varoittaa Kangasvieri.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.