Suuri osa puurtaa rakennustyömailla ilman kulkulupaa

Rakennustyömailla käytetään laiskanlaisesti kulkulupia ja henkilötunnisteita. Niitä ei tuoreiden tarkastusten perusteella löydy likikään kaikilta työntekijöiltä edes isojen ja hyvämaineisten rakennusfirmojen työmailla.

Uudenmaan työsuojelupiiri tarkasti keväällä 46 suurten, tunnettujen firmojen hoitamaa rakennustyömaata. Niiden noin 900 työntekijästä joka kolmannella ei ollut tunnistekorttia laisinkaan.

Vajaalla puolella kortti oli näkyvissä. Lopuilla oli kyllä kortti, mutta ei näkyvillä.

Viime vuoden alusta lähtien rakennustyömailla on vaadittu kulkulupaa tai sellaista tunnistetta, josta käy selville työntekijän henkilöllisyys ja työnantaja. Tällä pyritään karsimaan pimeän työvoiman käyttöä ja lisäämään työturvallisuutta.

Rakennusteollisuus ja Rakennusliitto kampanjoivat tänään yhdessä kulkulupien puolesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.