Suurin yksittäinen avustus viisi miljoonaa euroa – Näin RAY:n potti jakautuu

Raha-automaattiyhdistyksen voittovaroista myönnettiin sosiaali- ja terveysalan järjestöille avustuksia yhteensä 315,3 miljoonalla eurolla.

Yhteenlaskettuna eniten RAY:n avustuksia saivat sairaus- ja vammaisjärjestöt 90 miljoonan euron avustuksilla. Seuraavana olisivat yhteenlaskettuna yleiset terveyden ja hyvinvoinnin järjestöt.

Järjestöt on toimialan mukaan kuitenkin luokiteltu pienempiin ryhmiin. Toimialan perusteella eniten avustuksia saivat päihde- ja riippuvuusjärjestöt, jotka saivat avustuksia yhteensä 30 miljoonalla eurolla, mikä on lähes kymmenys kaikista avustuksista.

Muita suuria toimialoja olivat monialajärjestöt ja mielenterveysjärjestöt.

Suurin yksittäinen avustus viisi miljoonaa

Suurin yksittäinen avustus meni asunnottomuutta ehkäisevälle Y-säätiölle, jolle myönnettiin viiden miljoonan euron avustus erityisryhmien tukiasuntojen hankinta- ja korjausmenoihin.

Kolme seuraavaksi suurinta avustausta annettiin sosiaalisen lomatoiminnan järjestämiseen. Sosiaalinen lomatoiminta on jaksamista edistävää lomatoimintaa, joka kohdistetaan tahoihin, joilla ei muuten olisi lomaan mahdollisuutta. Avustukset olivat 4,9 ja 3,1 miljoonan väliltä.

Viidenneksi suurin avustus oli Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisten äitien hoito-ohjelmaa varten, jolle myönnettiin 2,5 miljoonan euron avustus.

Asukasta kohden eniten rahaa Lappiin

Eniten avustuksia myönnettiin asukasta kohden Lappiin, jonne myönnettiin avustuksia 35,9 euroa henkilöä kohti. Pohjois-Karjalaan myönnettin 35 euroa henkilöä kohti ja Etelä-Savoon 32,2 euroa.

Avustusten lisäksi RAY:n tuotosta osoitetaan Valtiokonttorin käyttöön 111,5 miljoonaa euroa sotaveteraanien hoitoon ja kuntoutukseen. Yhteensä tämä tarkoittaa 426,8 miljoonaa euroa yhteiskunnallisiin tarkoituksiin.

Avustusta haki vuodelle 2016 yhteensä 1 164 järjestöä 2 516 hankkeeseen tai toimintoon, ja hakemusten yhteissumma oli 480,2 miljoonaa euroa. Avustuksia saivat lopulta 824 sosiaali- ja terveysalan järjestöä 1 711 eri kohteeseen.

Lisätietoja jaettujen avustusten määrästä RAY:n sivuilla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.