Suurten järvien pinnat yhä alhaalla

Toukokuun sateet paransivat vesitilannetta, mutta varsinkin Keski- ja Etelä-Suomen suurten järvien pinnat ovat edelleen keskimääräistä alempana. Suomen ympäristökeskuksen mukaan järvien pinnat ovat alhaalla myös Pohjois-Lapissa. Elärannikon pienissä järvissä, Pohjanmaalla ja Oulujoen alueella vesitilanne on sen sijaan lähes normaali.

Toukokuun sademäärä oli paikoin kolminkertainen kuun pitkän ajan keskiarvoon nähden. Järvien pintojen lisäksi myös pohjaveden pinta nousi, mutta se on edelleen monin paikoin keskimääräistä tasoaan alempana.

Huhtikuussa alkanut pohjaveden pinnan voimakas nousu hidastui toukokuussa ja kuun lopulla maan eteläosissa pohjavesi lähti jo pienoiseen laskuun.

Huolimatta runsaista sateista ympäristökeskus arvioi, että useat Keski- ja Etelä-Suomen järvet, kuten Saimaa ja Päijänne, jäävät kesällä 30-50 senttimetriä keskimääräistä tasoaan alemmas. Keskisuurten järvien arvioidaan saavuttavan keskimääräisen vedenkorkeuden loppukesään mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.