Sympaattinen video: Norppa jäi jäälle avannon jäädyttyä – kalastaja pelasti

Ammattikalastaja Tarmo Tolvanen pelasti jään päälle jääneen norpan sahaamalla sille aukon jäähän, josta eläin pääsi takaisin veteen.

Erikoinen tapahtuma sai alkunsa, kun Tolvanen vaimoineen oli eilen laskemassa pyydyksiä järveen Haukiveden Heposelän jäällä Etelä-Savossa.

– Eräs mökkiläinen soitti, että hänen mielestään jäällä on norpan jäljet. Sanoin, että ruvetaan selvittämään, kun pakkasta oli ollut pitkän aikaa, sillä ei varmaan ollut paikkaa mistä se pääsisi takaisin jään alle. Lähdimme etsimään ja norppa löytyi keskeltä järven selkää, Tarmo Tolvanen kertoo MTV Uutisille.

Tolvanen arvelee aikuisen norpan tulleen avannosta jäälle katseleman maisemia, mutta kovan 30 asteen pakkasen ja lumettoman jään takia jäässä ollut reikä oli mennyt nopeasti kiinni ja eläin oli jäänyt jäälle.

Mukana olleilla varusteilla Tolvanen sai nopeasti sahattua uuden aukon jäähän. Utelias norppa tuli rohkeasti viereen katselemaan pelastajiensa touhuja.

– Sanoin sille, että tulehan tänne, teen sinulle uuden reiän ja norppa tuli välittömästi.

Veden äärelle pääsy oli norpalle selkeästi helpotus, sillä janoinen eläin meni ensimmäisenä juomaan.

– Se oli hyvin tyytyväinen. Ensin otti pitkät vesiryypyt ja sitten pulahti veteen.

Vaikka Tolvasen norppatarina saattaa kuulostaa erikoiselta, ei se hänen mukaansa kuitenkaan ole ainutlaatuinen – kymmenen vuotta sitten järven jäältä löytyi myös sinne jäänyt norppa, joka ei ollut löytänyt takaisin veteen.

Muutenkaan norpat eivät ole Tolvasen mukaan harvinainen näky.

– Kevättalvella näkyy tosi usein, kesäaikaan päivittäin. Meille ammattikalastajille ne ovat hyvin tuttuja kavereita.

Ensimmäisenä Tolvasen norpanpelastusoperaatiosta kertoi Yle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.