Syntyvyys historiallisen alhaalla

Tänä vuonna syntyneistä on tulossa Suomen pienin ikäluokka 132 vuoteen. Yhdeksän ensimmäisen kuukauden tietojen perusteella Suomeen syntyy vain 55 000 lasta.

Edellisen kerran vauvoja on syntynyt yhtä vähän kuuluisana nälkävuotena 1868. Syntyvyyden näin dramaattinen lasku merkitsee väestörakenteen epätervettä vinoutumista. Koko maassa syntyvyys putoaa tänä vuonna kolmisen prosenttia. Vauvoja syntyy nyt 55 000 tuhatta. Vuodesta 1994, siis vain kuudessa vuodessa, syntyvyys on pudonnut peräti 10 000 lapsella.

vauva

- Ei kysymyksessä varmasti ole enää tilastollisesta sattuma. Samoissa tilastoissa on kyllä useaan otteeseen ollut tuollainen kolmen vuoden vähenemä ja sitten on palattu samalle tasolle, mutta ei kuutta vuotta aikaisemmin, sanoi professori Seppo Saarikoski Kuopion yliopistollisesta sairaalasta MTV3:n Seitsemän uutisissa.

Joissakin maakunnissa syntyvyys on pudonnut -90-luvulla jopa neljänneksellä. Syynä ovat muuttoliike, taloudellisesti epävarmat olot ja pätkätöiden lisääntyminen. Toisaalta syntyvyys nousi selvästi edellisen laman aikana. Synnyttäjien keski-ikä on noussut jo 30 vuoteen. Entistä selvempää on, että urasuunnittelu voittaa perhesuunnittelun.

Viime vuosien syntyvyyskehitys on epäterveellinen ilmiö koko kansakunnalle. - Kun väestöpyramidi alkaa näyttää ruumisarkulta tai tuhkauurnalta, niin kansan tulevaisuus on myöskin sen tyyppinen. Valitettavasti meillä on pyramidi aivan niin kuin ruumisarkku ja kohta niin kuin tuhkauurna, totesi Saarikoski.

Syntyvyyden lasku uhkaa leikata myös synnytysosastojen resursseja monessa sairaalassa.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.